Rautateiden rakentama kaupunki

Keisari Aleksanteri II halusi kehittää läntisen suuriruhtinaskunnan liikenneväyliä. Saimaan kanava valmistui vuonna 1856, ja heti seuraavana vuonna alkoi rautatien rakentaminen. Reitti kulki Helsingistä pohjoiseen, Anders Munsterhjelmin ostaman maa-alueen kohdalta. Tikkurilan kylä Keravanjoen ja vanhan kuninkaantien varrella sopi hyvin väliaseman paikaksi, siellä veturit saisivat vettä ja polttopuita.

Munsterhjelmille rautatien tulo oli odotettu uutinen, mutta monet Helsingin pitäjän isännät suhtautuivat hankkeeseen epäillen. Huolena oli, että radan alle jäisi hyviä viljelysmaita. Lisäksi rakennustöihin rientäisi kulkumiehiä, jotka lopulta päätyisivät vaivaishoidon rasitteeksi.

Rakennustyöt etenivät Tikkurilan kohdalle vuonna 1858, ja pitäjän väelle avautui monenlaisia mahdollisuuksia tienata. Työmaalle tarvittiin puutavaraa, erityisesti ratapölkkyjä. Komeaa asemarakennusta alettiin rakentaa läheisten tiilitehtaiden tiilistä. Ratajätkille sai laillisesti myydä tuoreita elintarvikkeita, kuten maitoa, kalaa ja vihanneksia. Salaa meni kaupaksi paljon muutakin, ja halvemmalla kuin rautateiden virallisissa kauppapuodeissa.  

Pitäjä kasvaa ja muuttuu  

Anders Munsterhjelmilla oli maapalalleen suurempiakin suunnitelmia. Vuonna 1862 hän perusti vastavalmistuneen rautatien varteen vernissatehtaan ja öljynpuristamon. Uutta rataa pitkin kulkivat kätevästi niin raaka-aineet, työntekijät kuin tehtaan valmiit tuotteetkin. Tikkurilan seudulle perustettiin pian muitakin tehtaita, ja radan varteen muodostui tiivistä kyläasutusta.  

Paikallisjunat alkoivat liikennöidä kesällä 1886. Ne palvelivat aluksi varsinkin ratavarren huvilakaupunginosia. Helsingin maalaiskunta oli suosittu lomanviettokohde, jonne pääsi helposti junalla. Kun pääkaupungin virkamiehet perheineen hakeutuivat kesäksi maaseudun rauhaan, oli Tikkurilasta vaikeampaa löytää vuokrahuonetta kuin Helsingistä.

Kun rautatieliikenne vilkastui, maalaiskunnan väkiluku kasvoi vauhdilla. Vuonna 1890 meni rikki 10 000 asukkaan raja, ja vuonna 1905 asukkaita oli jo yli 16 000. Erityisesti radanvarsitaajamat Tikkurila, Malmi ja Tapanila kiinnostivat nuoria perheitä, jotka etsivät mukavia koteja hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Junantuomat asukkaat olivat yleensä suomenkielisiä, kun paikkakunnalla oli perinteisesti puhuttu ruotsia. Kaupunkimainen asutus alkoi levitä rautatiepysäkkien vierestä ympäröivään maalaismaisemaan.

Jälleenrakennusta ja maaltamuuttoa

Sotien jälkeen Helsingin maalaiskuntaan muutti jälleen satamäärin uusia asukkaita: rintamalta palanneita veteraaneja ja Karjalasta paenneita evakkoja. Heille osoitettiin tontit radan varrelta Hiekkaharjusta, Asolasta ja Rekolasta, joista he pääsivät junalla töihin ja kouluun.

Suuri muuttoaalto maalta kaupunkeihin toi 1960-luvulla pääkaupunkiseudulle niin paljon ihmisiä, että heitä varten tarvittiin uusia kerrostaloalueita. Tilaa löytyi maalaiskunnan länsiosasta. Lähiöiden asukkaat tarvitsivat tehokasta joukkoliikennettä – raiteita. Aluksi alueelle kaavailtiin metroa, mutta vuonna 1971 tehtiinkin päätös maan ensimmäisen kaupunkiradan rakentamisesta Helsingin ja Martinlaakson välille.

Martinlaakson ratatyömaa oli viimeinen, jossa ratalinjaa raivattiin vanhaan tyyliin hevosvoimalla. Jos Tikkurilassa työskentelivät Suomen ensimmäiset ratajätkät, Martinlaaksossa olivat töissä viimeiset. Ratatöiden kestäessä maalaiskunnan hallintomuoto vaihtui Vantaan kauppalaksi ja kaupungiksi. Odotettu M-juna alkoi liikennöidä kesällä 1975. Sen jälkeen radanrakentaminen hiljeni koko Suomessa vuosikymmeniksi.  

Rautateiden rakentamisesta ja rakentajista kertova Ratajätkät-näyttely avataan Vantaan kaupunginmuseossa 9.4.2025. Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio pitää aiheeseen liittyvän luennon kaupunginmuseon Seniori-iltapäivässä 16.4. klo 13.  

Kirjoittajat: Eeva Kotioja ja Anni Rissanen 

Tämä kirjoitus julkaistiin Asukaslehden numerossa 1/2025. Lue lehden muut jutut Asukaslehden sivulta!