Kytöpuiston koulupaviljongin palo vaurioitti tiloja - osa oppilaista siirtyy toisiin tiloihin syksyksi
Havukoskella sijaitseva Kytöpuiston koulupaviljonkirakennus vaurioitui tulipalossa sunnuntain ja maanantaina välisenä yönä 22.6.
Palosta aiheutui palovahinkoja ja palon sammutusvedestä vesivahinkoja. Vaurioita kärsi koulun keskiosa, jossa sijaitsee muun muassa koulun ruokala ja luokkatiloja. Sen sijaan koulun kaksi siipeä säilyivät vahingoitta. Vahingoittumattomina ovat säilyneet siten esimerkiksi iso osa luokkatiloista ja koulun liikuntasali.
Osalla koulutyö jatkuu paviljongissa, osa siirtyy toisaalle
Koulupaviljonki on rakennettu siten, että tämänhetkisen tiedon mukaan vaurioituneet tilat pystytään eristämään säilyneistä tiloista turvallisesti. Siten koulutyötä pystytään jatkamaan vahingoittumattomina säilyneissä tiloissa.
Vaurioituneet tilat sen sijaan vaativat korjauksia ennen kuin koulutyötä niissä pystytään jatkamaan. Osa oppilaista joutuu siksi siirtymään korjausten ajaksi toisiin tiloihin, sillä säilyneet tilat eivät riitä kaikille.
Väistötiloissa ovat käyneet koulua Itä-Hakkilan koulun 1.–4. luokat. Vahingoilta säästyneisiin tiloihin jäävät 1., 3. ja 4. luokan oppilaat. Toisen luokan oppilaat siirtyvät syyslukukaudeksi Koivukylän päiväkotipaviljonkiin, joka sijaitsee osoitteessa Talvikkitie 117 B. Oppilaiden huoltajille tiedotetaan tilanteesta ja järjestelyistä tarkemmin Wilman kautta.
”Koulutyö uudessa tilanteessa suunnitellaan niin, että muutos olisi kaikille mahdollisimman sujuva”, kertoo perusopetuksen aluepäällikkö Johanna Honkanen.
Kytöpuiston koulupaviljongin korjausten suunnittelu on käynnissä. Tämänhetkisen arvion mukaan poikkeusjärjestelyt jatkuvat vuoden 2026 loppuun saakka. Korjausrakentamisen etenemisestä ja korjauksien valmistumisen aikataulusta tiedotetaan syyslukukauden mittaan.
Kytöpuiston koulupaviljonki valmistui 2023 väistötilaksi Kytöpuiston, Itä-Hakkilan ja Ilolan koulujen peruskorjausten ajaksi. Parhaillaan rakennusta käyttää Itä-Hakkilan koulu. Palanut paviljonkirakennus sijaitsee osoitteessa Koivukylänväylä 31.
Poliisi tutkii palon syytä ja tiedottaa asiasta. Poliisin tiedote 29.6.: Havukoskella tapahtuneen tulipalon tutkinta etenee
Uutinen julkaistiin 22.6. Uutista on päivitetty 2.7.