Asiasana: Kadut
Myyrmäestä tehdään viihtyisämpi
Myyrmäen asemanseudun roskaisuudesta ja epäsiisteydestä on saatu palautetta. Tilanne on paikoin puutteellinen, ja sitä korjataan siivouksen, kunnossapidon ja käynnissä olevien rakennushankkeiden edetessä. Lisäksi alueen puistoja ja kulkureittejä kunnostetaan.
Tikkuraitti ja Orvokkitie uudistuvat vaiheittain – käyttöön tämän vuoden aikana, viimeistelyt kesällä 2027
Tikkuraitin kävelykadun rakennustöistä suurin osa valmistuu vuoden 2026 loppuun mennessä. Osa viimeistelevistä päällystys-, kivi- ja vihertöistä tehdään keväällä ja kesällä 2027.
Näin palaute vaikuttaa: Kiitos asiakaspalvelulle ja auraajalle hyvästä palvelusta
Asukas Vapaalasta kertoo omin sanoin, miten lumenauraus parhaimmillaan pystyy korjaamaan huonosti hoidetun tilanteen kuntoon.
Erityistä melua aiheuttavat louhintatyöt alkavat huhtikuussa Länsimäentiellä Porvoonväylän ylittävän sillan ympäristössä
Porvoonväylän ylittävän sillan molemmin puolin suoritetaan huhtikuussa louhintatöitä, joista aiheutuu alueelle erityistä melua.
Miten Koivukylän koulun ympäristön liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa? Osallistu asukastilaisuuteen!
Koivukylän koulun lähistölle valmistellaan uusia liikennejärjestelyjä. Tervetuloa keskustelemaan suunnitelmista 9.4. Koivukylän koululle!
Myyrmäen keskustaan uusia asuntoja, lisää vehreyttä ja enemmän kulttuuria
Myyrmäen ydinkeskusta kehittyy tulevina vuosina monin tavoin. Tavoitteena on tehdä keskustan alueesta entistä yhtenäisempi, viihtyisämpi ja turvallisempi.
Tikkuraitin kunnostus etenee – rakennustyöt alkavat Orvokkitiellä
Tikkuraitin kunnostustyöt etenevät maaliskuussa koko Tikkuraitin kävelykadulle ja Orvokkitielle. Uudet kiertoreitit ovat käytössä arviolta heinäkuun loppuun asti.
Ylästön uuteen Padisenpuistoon rakennetaan pyöräbaana – ennen rakentamista kaadetaan puita
Ylästöntien ja Tolkinkylänpolun välille rakennetaan uusi Padisenpuisto sekä baana eli laadukas pyöräilyreitti. Puut kaadetaan maaliskuussa ennen lintujen pesimäajan alkua.
Pyöräbaanan rakentaminen Kaivokselaan alkaa keväällä – ennen rakentamista kaadetaan puita
Kaivokselan Kahluuniitylle rakennetaan baana eli laadukas pyöräilyreitti. Puut kaadetaan maaliskuussa ennen lintujen pesimäajan alkua.
Näin huolehdimme sujuvista kulkureiteistä ratikan työmaiden läheisyydessä – lasten koulureittien turvallisuus etusijalla
Ratikan rakentaminen ja muuttuvat liikennejärjestelyt vaikuttavat myös lasten ja nuorten arkeen. Siksi turvallisista kulkureiteistä huolehtiminen on erityisen tärkeää.