Asiasana: Oppiminen
Oppisopimuskoulutus
Sekä nuoret että aikuiset voivat opiskella ammattiin oppisopimuskoulutuksella. Osaaminen osoitetaan näytöillä, jotka toteutetaan työpaikalla koulutuksen edetessä. Vantaan ammattiopisto Varian työelämäpalvelut järjestää oppisopimuskoulutusta.
Kuusivuotiaiden valmistava opetus
Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu ulkomailla syntyneille maahanmuuttotaustaisille lapsille, joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei riitä esiopetuksessa tai perusopetuksessa opiskelemiseen.
Esiopetuksesta kouluun
Koulun aloittaminen on merkittävä tapahtuma. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on tärkeää, jotta lapsen kehitys ja oppiminen jatkuvat.
Englanninkielinen esiopetus
Englanninkielisessä esiopetuksessa toiminta suunnitellaan niin, että kahdella kielellä toteutetusta esiopetuksesta muodostuu kokonaisuus, jossa molemmat kielet ovat läsnä ja kehittyvät vähitellen opettajan mallintamisen ja lasten aktiivisen toiminnan kautta.
Lapsi esiopetuksessa
Esiopetus on osa elinikäisen oppimisen polkua, joka alkaa kotoa ja varhaiskasvatuksesta, ja jatkuu esiopetuksen jälkeen perusopetuksessa.
Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatus tarjoaa lapselle monipuolisesti erilaisia palveluita kehittymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin. Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan lapsen tuen tarve ja aloitetaan tuen suunnittelu heti tarpeen ilmettyä.
Lapsi varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatus koostuu hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuudesta. Varhaiskasvatus on pienten lasten eri elämänpiireissä tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta, jonka tavoitteena on edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista.
Opiskelu perusopetuksessa
Mitä alakoulussa opiskellaan? Entä yläkoulussa? Mitä kieliä Vantaan kouluissa voi opiskella? Miten katsomusaine valitaan?
Yhteisopettajuus tukee yhdessä oppimista
Vantaan peruskoulujen opetussuunnitelma rakentuu valtakunnallisen opetussuunnitelman pohjalta ja petuksessa korostuu yhdessä tekeminen ja yhdessä oppiminen. Yhteisöllisen toimintakulttuurin arvopohjan muodostavat hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioittaminen.
Koulurakentamisen lähtökohtana uusi pedagoginen suunnitelma ja osallisuus
Rajatorpan ja Hämeenkylän vuonna 2020 rakennetut uudet koulut ja vuonna 2019 Aurinkokiven ja Ylästön yhtenäiskouluiksi laajennetut koulut ovat kaupungin ensimmäisiä kouluja, joiden joustavat ja muunneltavat tilaratkaisut edustavat käsitystä uusista oppimisympäristöistä ja opettajuuden muutoksesta.