Asiasana: Ratikka
”Vantaan ratikka on jatkoa kaupungin kehitykselle” – kotiseutuneuvos näkee Vantaassa rohkean raidekaupungin
Kotiseutuneuvos Jukka Hako muistuttaa, että Vantaa on aina ollut raideliikenteen kehityksen kärjessä. Hänelle Vantaan ratikka on osa vuosikymmeniä jatkunutta kehitystä.
Vantaan ratikan valmistelevia töitä alkaa Pakkalassa
Vantaan ratikan rakentamiseen valmistaudutaan Pakkalan alueella voimalinjan siirtotöillä. Nykyinen Tasetiellä kulkeva voimalinja siirretään maakaapeliksi.
Vantaan ratikan työmaa laajenee Kielotiellä huhtikuussa
Vantaan ratikan rakentaminen etenee Kielotiellä. 7.4.2026 alkaen työmaa laajenee Unikkotieltä etelään Neilikkatielle asti. Ajoneuvoliikenne poistuu kyseiseltä Kielotien osuudelta, ja korvaavat ajoreitit ovat Talvikkitiellä ja Ratatiellä. Unikkotien läpiajo säilyy koko ratikan rakentamisen ajan.
Rakennustyöt käynnistyvät Länsimäentien katuosuudella – ajoneuvoliikenne, jalankulku ja pyöräily kiertoreitille huhtikuussa
Länsimäentien katuosuus välillä Rajakentäntie–Keihästie suljetaan liikenteeltä maanantaina 20.4. Tie suljetaan päivän aikana ja liikenne ohjataan kiertoreitille Pallastunturintien kautta. Järjestely koskee myös bussilinjoja, jotka ovat aiemmin kulkeneet Länsimäentietä pitkin. Katuosuus on suljettuna
Työmaa laajenee Santaradantien ja Jokiniemenkadun kulmasta Maarinojanpuistoon – puiston ulkoilureittiin muutoksia
Vantaan ratikan työmaa laajenee maanantaina 30.3. Maarinojanpuistoon, jossa tehdään kaasuputkien siirtotöitä.
Muutoksia Tikkurilantien liikennejärjestelyissä 7.4.2026 alkaen
Vantaan ratikan pohjarakentaminen etenee Tikkurilantiellä. Uusien työvaiheiden vuoksi Osmankäämintien ja Talvikkitien välinen osuus suljetaan kokonaan läpiajoliikenteeltä. Samalla Osmankäämintie avataan Tikkurilantien ylittävälle liikenteelle. Ajoneuvolla Tikkurilantien voi ylittää myös Liljatien
Vantaan ratikan rakentaminen alkaa Hakunilantiellä ja Tilustiellä
Aloitamme rakentamisen huhtikuun aikana kolmessa kohteessa. Valmistelevat työt alkavat vaiheittain Hakunilantien, Tilustien sekä uuden katuyhteyden, Rivieranraition osalta. Työt aiheuttavat väliaikaisia muutoksia liikennejärjestelyihin.
Erityistä melua aiheuttava louhintatyö käynnistyy Kyytitiellä viikolla 14.
Tukkukaupankujan läheisyydessä Kyytitien pohjoispuolella aloitetaan louhintatyöt viikolla 14. Työvaihe kestää arviolta kaksi viikkoa, minkä jälkeen louhintaa jatketaan lyhyen tauon jälkeen itäänpäin. Työstä aiheutuu alueelle erityistä melua.
Ratikan työmailla kaadetaan puita maaliskuussa – Hakunilasta Länsimäentielle valmistellaan laajoja työmaita
Vantaan ratikka -hanke aloittaa uusia työmaita hyvän rakennuskauden jälleen koittaessa keväällä. Tätä varten teemme puunkaatoja useilla hankealueilla. Puut kaadetaan maaliskuussa ennen kuin lintujen pesintäkausi alkaa.
Kaadettujen puiden hyvittäminen innovoi uuden sovelluksen Vantaan ratikka-hankkeessa
Vantaan ratikkahanke on kaupungin historian suurin hanke, jonka mittakaavassa katupuita joudutaan kaatamaan paljon. Puidenkaadon seuraamiseksi on hankkeella kehitetty sovellus, jonka kautta toteutumat voidaan raportoida ja tallentaa tieto poistettavien puiden lajitiedoista, sijainneista ja määristä.