Koiran kanssa ulkoileminen
Vantaalla on 25 koira-aitausta eri puolilla kaupunkia ja yksi koirien uimaranta. Lisäksi Vantaalla on kolme koiralatua, joilla voi hiihtää koiran kanssa. Ladut sijaitsevat Hakunilassa, Ruskeasannassa ja Petikossa.

Koira ulkoilee taajamassa kytkettynä
Muistathan, että koira on pidettävä taajamassa ulkoillessa kytkettynä. Taajamat ovat liikennemerkein osoitettuja asutusalueita. Myös kuntoradoilla lemmikit ulkoilevat vain kytkettyinä. Koirien ja kissojen omistajien on pidettävä huolta siitä, etteivät lemmikit pääse ollenkaan yleisille uimarannoille tai hiihtoladuille, lasten leikkipaikoille, urheilukentille tai toriaikana toreille.
Kerääthän koirasi jätökset!
Koiran ulkoiluttajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella. Hoidettuja alueita ovat esimerkiksi alueet, joilla nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä. Lain noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkorangaistukseen.
Koira-aitaukset Vantaalla
Kaikki koira-aitaukset ja niiden säännöt

Koirauimaranta
Vetokannaksen uimapaikka koirille

Aviapoliksen koira-aitaukset
Koira-aitaus Illenkulma
Aviapoliksen suuralueIllenkulmassa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Krakanpuisto
Aviapoliksen suuralueKrakanpuistossa on kaksi koira-aitausta, joissa on agilityvälineitä sekä pienille että isoille koirille.
Hakunilan koira-aitaukset
Koira-aitaus Rimapuisto
Hakunilan suuralueRimapuistossa on erilliset aitaukset pienille ja isoille koirille.
Koira-aitaus Vanha Kormuniitty
Hakunilan suuralueVanhan Kormuniityn kahdessa koira-aitauksessa on agilityvälineitä sekä pienille että isoille koirille.
Koira-aitaus Harmopuisto
Hakunilan suuralueHarmopuistossa on yksi yhteinen koira-aitaus kaikenkokoisten koirien vapaana ulkoiluttamista varten.
Koira-aitaus Vartiopuisto
Hakunilan suuralueVartiopuistossa on yksi yhteinen koira-aitaus kaikenkokoisten koirien vapaana ulkoiluttamista varten.
Kivistön koira-aitaukset
Koira-aitaus Punakivenpuisto
Kivistön suuraluePunakivenpuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koivukylän koira-aitaukset
Koira-aitaus Rekolanranta
Koivukylän suuralueRekolanrannassa on yksi yhteinen koira-aitaus kaikenkokoisten koirien vapaana ulkoiluttamista varten.
Koira-aitaus Kytöpuisto
Koivukylän suuralueKytöpuistossa on yksi yhteinen koira-aitaus kaikenkokoisten koirien vapaana ulkoiluttamista varten.
Korson koira-aitaukset
Koira-aitaus Tussinkoskenpuisto
Korson suuralueTussinkoskenpuistossa on erilliset aitaukset pienille ja isoille koirille.
Koira-aitaus Kalmuri
Korson suuralueKalmurissa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Kiertotähdenpuisto
Korson suuralueKiertotähdenpuistossa on erilliset aitaukset pienille ja isoille koirille. Molemmissa aitauksissa on agilityvälineitä.
Myyrmäen koira-aitaukset
Koira-aitaus Pähkinäpuisto
Myyrmäen suuraluePähkinäpuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Sahapuisto
Myyrmäen suuralueSahapuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Vapaalan liikuntapuisto
Myyrmäen suuralueVapaalan liikuntapuistossa on erilliset aitaukset pienille ja isoille koirille.
Koira-aitaus Askistonpuisto
Myyrmäen suuralueAskistonpuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Jokiuomanpuisto
Myyrmäen suuralueJokiuomanpuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Laajakorpi
Myyrmäen suuralueLaajakorvessa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Lounaniitty
Myyrmäen suuralueLounaniityssä on yksi yhteinen koira-aitaus kaikenkokoisten koirien vapaana ulkoiluttamista varten.
Koira-aitaus Löydöspuisto
Myyrmäen suuralueLöydöspuistossa on erilliset aitaukset pienille ja isoille koirille. Molemmissa aitauksissa on agilityvälineitä.
Tikkurilan koira-aitaukset
Koira-aitaus Maarinojanpuisto
Tikkurilan suuralueMaarinojanpuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille. Molemmissa koira-aitauksissa on agilityvälineitä.
Koira-aitaus Maitikkapuisto
Tikkurilan suuralueMaitikkapuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Malminiitynpuisto
Tikkurilan suuralueMalminiitynpuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Viertolanranta
Tikkurilan suuralueViertolanrannassa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Simonkylänpuisto
Tikkurilan suuralueSimonkylänpuistossa on yksi yhteinen koira-aitaus kaikenkokoisten koirien vapaana ulkoiluttamista varten.
Koirahiihtoladut Vantaalla
Koirahiihtoladut kartallaKormuniitynpuiston koirahiihtolatu 2,8km
Hakunilan suuralueVantaalla on eritasoisia latuja, hiihdon opetteluun sopivista laduista vaativiin kilpalatuihin. Koirahiihtoladulla saa hiihtää koiran kanssa.
Ruskeasannanpuiston koirahiihtolatu 1.0km
Tikkurilan suuralueVantaalla on eritasoisia latuja, hiihdon opetteluun sopivista laduista vaativiin kilpalatuihin. Koirahiihtoladulla saa hiihtää koiran kanssa.
Petikko koirahiihtolatu 1,5km
Myyrmäen suuralueVantaalla on eritasoisia latuja, hiihdon opetteluun sopivista laduista vaativiin kilpalatuihin. Koirahiihtoladulla saa hiihtää koiran kanssa.