Jokaisella on oikeus turvalliseen työpäivään – onhan?
Kansainvälistä työturvallisuuspäivää vietettiin sunnuntaina 28.4.2024. Vuoden pääteemana on työstä aiheutuvan kuormituksen ennaltaehkäisy ja hallinta. Yksi nykyisin erityistä kuormitusta aiheuttava tekijä on lisääntyneet uhka- ja väkivaltatilanteet.
Where we stand as one
Sotungin lukio oli mukana World School -tapahtumassa, joka on kansainvälinen konferenssi. Konferenssissa oli mukana toisen asteen oppilaitoksia joka puolelta maailmaa. Sotungin lukio oli ainoa pohjoismainen lukio mukana tapahtumassa.
EU tutuksi - Jean Monnet - projekti 2022 - 2025
Sotungissa toteutettiin jo toisena lukuvuonna EU:n Jean Monnet – ohjelman rahoituksella Eurooppaa ja eurooppalaisuutta koskeva opintojakso.
Terveisiä Rheinesta!
Sotunkilaiset Joonas ja Milja majoittivat saksalaiset opiskelijat Alexin ja Laran kotonaan tammikuussa 2023. Huhtikuussa oli heidän vuoronsa viettää kaksi viikkoa Erasmus-vaihdossa Saksassa.
Me olemme nuoria. Me olemme tulevaisuus.
Nykyään puhutaan paljon nuorten hyvinvoinnista, mutta konkreettisia toimia ei tehdä paljoakaan. Suomessa, meidän pienessä yhteiskunnassamme ja maailman onnellisimmassa maassa, tuntuu että sekä nuorten että nuorten aikuisten päälle tallotaan liiankin paljon.
Yksilövaihdossa Itävallassa
Emma Forsberg oli kahden viikon Erasmus-yksilövaihdossa Itävallassa.
Osa-aikatyö – Ongelma vai ratkaisu?
Onko yhteiskunnassa tilaa oikeasti moninaisuudelle työelämässä ja löytyykö tähän asiaan liittyen ainoastaan puhetta, vai myös tahtoa? Onko jotain, mitä voimme tehdä auttaaksemme lyhyemmistä työajoista hyötyviä nuoria?
Tapahtumien toukokuu
Toukokuun seminaareissa korostettiin yhteistyön ja varautumisen merkitystä.
Martinkylän ryijyn kautta ajan säikeisiin – osa 1
Vuonna 1991 Vantaan kaupunginmuseoon lahjoitettiin kokoelmien ensimmäinen ryijy: Martinkylän ryijy vuodelta 1804. Nyt museossa lähdettiin selvittämään ryijyn vaiheita.
Martinkylän ryijyn kautta ajan säikeisiin – osa 2
Martinkylän ryijyn tarkastelu avaa näkökulmia rikkaaseen ryijyperinteeseen. Millaisia tekniikoita, kuvioita ja värejä ryijyissä on käytetty ja mitä niistä voidaan päätellä?