Oja-asian tai hulevesihaitan vireillepano
Jos esimerkiksi tontin ojitus tai hulevesien johtaminen aiheuttaa haittaa muille eikä sitä onnistuta ratkaisemaan osapuolten kesken, voi oja-asiasta tehdä vireillepanon kaupungille.
Kohdennettu katutyö
Vantaan katutyön tiimi kehittää mallia, jolla pyritään ehkäisemään ja katkaisemaan nuorten rikoskierteitä.
Pohjavesi
Pohjavesi on maaperään imeytynyttä vettä. Sen määrään vaikuttaa Suomessa ensisijaisesti sade- ja sulamisvesien määrä. Pohjavesialue on rajattu alue, jossa muodostuu runsaasti pohjavettä.
Vantaan kaupungin asukaslehti
Asukaslehdessä kerrotaan Vantaan palveluista, kehityksestä sekä ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.
Asemakaavan pohjakartta
Asemakaavan pohjakartan tietosisältönä ovat rakennukset ja rakenteet, liikenneväylät rakennelmineen, erilaiset maa-alueet, vesialueet, korkeustiedot, ilmajohtoyhteydet ja nimistö.
Katujen ja puistojen luvat
Yleisten katu- ja puistoalueiden käyttö työskentelyyn, tapahtumiin tai muuhun tavallisesta poikkeavaan toimintaan edellyttää kaupungin myöntämää lupaa.
Yhdyskuntaa palvelevien laitteiden sijoittaminen
Maanalaisten sekä maanpäällisten yhdyskuntaa palvelevien laitteiden sijoittaminen kaupungin maalle edellyttää sijoituslupaa. Varsinainen työ rakenteen sijoittamiseksi vaatii lisäksi erillisen työluvan.
Mikroliikennelupa
Yhteiskäyttöisten kevyiden sähköajoneuvojen, polkupyörien ja moottorilla varustettujen polkupyörien ammattimainen vuokralle tarjoaminen Vantaan kaupungin alueella vaatii mikroliikenneluvan.
Lumen- ja maanvastaanotto
Vantaan maan- ja lumenvastaanottopaikoille voi tuoda ainoastaan Vantaan kaupungin alueelta tulevat puhtaat lumi- ja maamassat.
Kaivutyöt kaduilla ja puistoissa
Kunnalle on tehtävä ilmoitus yleisellä katu- tai puistoalueella tehtävästä kaivutyöstä. Työtä ei saa aloittaa ennen kuin kunta on tarkastanut ilmoituksen.