Vantaan ratikka: Eteläinen Vaarala ja pohjoinen Länsimäki
Asemakaavassa ja asemakaavan muutoksessa osoitetaan riittävä tila Vantaan ratikan vaatimalle infrastruktuurille ja siihen liittyvälle katuympäristölle osoittamalla Fazerintielle katualuetta ja muuttamalla Rivieranraition joukkoliikennealueetta. Lisäksi varaudutaan Porvoonväylän bussiliikenteen vaihtopysäkkeihin leventämällä liikennealuetta. Kaavassa tarkastellaan viheryhteyksien jatkuvuutta sekä kiinteistöjen rajauksia suhteessa ratikan suunnitelmiin ja tilantarpeeseen.
Sijainti
Alue sijaitsee Vaaralan kaupunginosan eteläosassa Porvoonväylän pohjoispuolella Alueeseen kuuluu Fazerintien ja vähäiseltä osin Kuussillantien katualuetta Metsätien risteysalueelle sekä Rivieranraitio Tilustien ja Fazerintien välillä. Kaava-alueessa ovat mukana asemakaavoitetut kiinteistöt kokonaisuudessaan, joiden pinta-alaan kaavamuutos vaikuttaa.
Asemakaava ja asemakaavan muutos
Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostetaan uutta katualuetta Fazerintiellä.
Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muutetaan myös osa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueesta virkistysalueeksi turvaamaan maakunnallisesti ja paikallisesti tärkeän ekologisen yhteyden jatkuvuus Vanhankaupunginlahdelta Ojankoon.
Kaava-alueen pohjoisosan lähivirkistysalueella, nykyisen Hopeatien alueelle osoitetun joukkoliikenteelle varatun alueen osan rajausta ja kevyenliikenteen reitin linjausta muutetaan osin.
Muutoksessa varaudutaan Vantaan ratikkaan osoittamalla riittävä tila ratikan vaatimalle infrastruktuurille sekä parannetulle katuympäristölle. Raitiotielle ja siihen liittyville toiminnoille, kuten ajoneuvoliikenteelle, pyöräilylle ja kävelylle, viheralueille, istutuksille ja hulevesiratkaisuille osoitetaan tilaa asemakaavassa suurentamalla katualueita ja pienentämällä muita alueita.
Katualueen tilavaraukset ja joukkoliikenteelle varatun alueen osan sekä kevyenliikenteen linjauksen muutokset perustuvat 26.1.2026 valmistuneisiin ratikan katu suunnitelmaluonnoksien tilavarauksiin. Katu- ja puistosuunnittelun lähtökohtana on ollut vuonna 2019 valmistunut ja kaupunginvaltuuston 16.12.2019 hyväksymä ratikan yleissuunnitelma, jonka suunnitteluratkaisuja on katu- ja puistosuunnittelussa tarkennettu.
Virkistysalueen laajennus teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen pohjoisosassa perustuu Oy Karl Fazer Ab:n ja Vantaan kaupungin väliseen yhteisymmärrykseen. Porvoonväylän liikennealuetta (LT) laajennetaan Uudenmaan ELY-keskuksen tiesuunnitelman (30.9.2022) mukaisesti osin nykyiselle Fazerin teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueelle (T) sekä suojaviheralueille (EV) ja yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueelle (ET).
Korttelin 93153 asuinrakennusten korttelialuetta (A) laajennetaan hieman nykyiselle lähivirkistysalueelle (VL). Korttelin 93201 tehokkuusluku muutetaan tonttikohtaisiksi rakennusoikeusluvuiksi, jotta tonttien rakennusoikeus ei vähene pinta-alamuutoksista huolimatta.
Ajoliittymäkieltomerkintöjä lisätään kortteliin 93201 Fazerintietä vasten.
Kaavassa osoitetaan pohjavesialueen rajaus.
Asemakaavassa ja asemakaavan muutoksessa on annettu maakunnallisesti ja paikallisesti tärkeän ekologisen yhteyden turvaamiseen, maaperän pilaantuneisuuden selvittämiseen ja puhdistamiseen, pohjaveden suojeluun, melusuojaukseen, kaupunkikuvaan, mahdollisen ratikkapysäkin kasvillisuuskattoon sekä katualueen tärinä- ja runkomelusuojaukseen liittyviä määräyksiä. Lisäksi kaavalla suojellaan Fazerin vierailukeskuksen rakennukset sekä konttorirakennus ja vierailukeskuksen ulkopuolella sijaitseva piha-alue.
Ratikan rakentaminen tulisi ennusteiden mukaan vauhdittamaan maankäytön tehostamispotentiaalia ratikan vaikutusalueella. Ratikan pysäkkiympäristössä on potentiaalia keskustamaiselle tiiviille ja sekoittuneelle rakenteelle. Ratikka lisää alueen houkuttelevuutta ja päivittää sen identiteettiä osaksi elävää ja kehittyvää ratikkakaupunkia.
Vantaan ratikka on pikaraitiotieyhteys, jota suunnitellaan Mellunmäen metroasemalta Hakunilan, Tikkurilan ja Aviapoliksen kautta Aviapolikseen, Ilmailumuseon pysäkille. Linjan jatkamista lentoasemallle asti tarkastellaan ja tarkastelun tarkoitus on valmistua kesäkuun 2026 loppuun mennessä. Raideyhteydellä on tarkoitus lisätä kestävää ja esteetöntä liikkumista, mahdollistaa kaupungin kasvaminen kestävästi joukkoliikenteen varrelle sekä edistää alueellista hyvinvointia ja vetovoimaa. Vantaan ratikasta tulisi toteutuessaan merkittävä osa seudullista raitiotieverkostoa.
Osallistaminen ja vuorovaikutus
Ratikan asemakaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tarkastelualue 062800) on julkaistu 23.11.2020 ja päivitetty 17.9.2021.
Lue tästä linkistä Osalllistumis- ja arviointisuunnitelma.
Asemakaavan 931400 osallistumis- ja arviointisuunnitelma on julkaistu 24.5.2022 ja päivitetty 15.12.2022 ja 28.9.2023. Jos teillä on huomautettavaa päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sisällöstä, voitte ilmoittaa mielipiteenne 30.10.2023 mennessä
Asemakaavan valmisteluvaiheen vuorovaikutusmateriaali on julkaistu 15.12.2022. Vuorovaikutusmateriaalin julkaisemisesta on ilmoitettu alueellisissa lehdissä ja sosiaalisen median kanavilla. Kaava-alueeseen kuuluvien kiinteistöjen maanomistajia on tiedotettu erikseen kiinteistöllä tapahtuvista muutoksista.
Asemakaava- ja asemakaavamuutosehdotus on ollut ensimmäisen kerran nähtävillä 19.6.–19.8.2024.
Vantaan ratikka
Vantaan ratikka on pikaraitiotieyhteys, jota suunnitellaan Mellunmäen metroasemalta Hakunilan ja Tikkurilan kautta Aviapolikseen, Ilmailumuseon pysäkille. Linjan jatkamista lentoasemalle asti tarkastellaan ja tarkoitus on valmistua kesäkuun 2026 loppuun mennessä. Raideyhteydellä on tarkoitus lisätä kestävää ja esteetöntä liikkumista, mahdollistaa kaupungin kasvaminen kestävästi joukkoliikenteen varrelle sekä edistää alueellista hyvinvointia ja vetovoimaa. Vantaan ratikasta tulisi toteutuessaan merkittävä osa seudullista raitiotieverkostoa.
Vantaan ratikan yleissuunnitelmaan pohjautuvassa jatkosuunnitteluvaiheessa Vantaan ratikan reitille laaditaan sen rakentamisen mahdollistavat katu- ja puistosuunnitelmat sekä asemakaavat. Nyt laadittavat asemakaavat ja asemakaavamuutokset perustuvat katusuunnitelmiin.
Ratikkaan liittyviä selvityksiä ja aineistoja, kuten luontoselvitys, meluselvitys, tärinä- ja runkomeluselvitys, löytyy ratikan verkkosivuilta kohdasta Selvityksiä ja aineistoja. Jo julkaistut katu- ja puistosuunnitelmat löytyvät kohdasta Ratikan katu- ja puistosuunnitelmaluonnokset. Siirry ratikan sivuille.
Päätöskäsittely
Asemakaava- ja asemakaavamuutosehdotus on nähtävillä 13.5.–11.6.2026.
Kaupunginhallitus 27.4.2026
Kaupunkiympäristölautakunta 14.4.2026
Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus 931400 – Vantaan ratikka: Eteläinen Vaarala ja pohjoinen Länsimäki on ollut 9.5.2023 kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa päätöskäsittelyssä, mutta asia vedettiin sen jälkeen 22.5.2023 kaupunginhallituksen kokouksen asialistalta pois ja kaavaehdotus valmisteltiin uudelleen muuttuneiden lähtötietojen vuoksi.
Asemakaava- ja asemakaavamuutosehdotus on nähtävillä 19.6.–19.8.2024.
Kaupunginhallitus 3.6.2024
Kaupunkiympäristölautakunta 14.5.2024
Kaupunginhallitus 22.5.2023.
Kaupunkiympäristölautakunta 9.5.2023
Kaavan asiakirjat
- 062800 Ratikan asemakaavat OAS 23.11.2020 Vantaan ratikka(pdf)
- 931400 Asemakaavakartta 9.5.2023(pdf)
- 931400 kaavakartta, 14.4.2026(PDF)
- 931400 kaavakartta, 14.5.2024(PDF)
- 931400 kaavakartta, vuorovaikutusaineisto 15.12.2022(pdf)
- 931400 kaavamääräykset, vuorovaikutusaineisto 15.12.2022(pdf)
- 931400 OAS Vantaan ratikka: Eteläinen Vaarala ja pohjoinen Länsimäki, 24.5.2022(pdf)
- 931400 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivitetty 15.12.2022(pdf)
- 931400 Osallistumis-ja arviointisuunnitelma, päivitetty 28.9.2023(pdf)
- 931400 selostus, 14.4.2026(PDF)
- 931400 selostus, 14.5.2024(PDF)
- 931400 selostus 9.5.2023(pdf)