Kohderyhmä: Opiskelijat
Opiskelijakunnat ovat keskeisiä vaikuttajia ja toiminnan kehittäjiä
Kaikissa Vantaan lukioissa ja ammattiopisto Variassa toimii oma opiskelijakuntansa. Kaapo Sevon ja Mimmi Jokinen kertovat, millaista toiminta on käytännössä.
”Parhaat suomen opettajat ovat olleet suomenkieliset ystävät” – kielet kohtaavat Lumon lukiossa
Lumon lukion arki on kansainvälistä: opiskelijoiden keskuudessa voi kuulla 37 kotikieltä. Lumossa toimii LUVA-ryhmä, joka valmistaa nk. lukiosuomen hallintaan.
Vantaalainen kaupunkikulttuuri on Sinua varten
Kaupunkikulttuurin toimiala on ollut olemassa nyt reilut kaksi vuotta. Mitä oikeastaan on kaupunkikulttuuri? Kysymykseen ei ole tyhjentävää vastausta, mutta sitä kannattaa pohtia. Kakun palanen -blogissa omat työntekijämme pohtivat kaupunkikulttuurin syvintä olemusta eri näkökulmista.
Toisen asteen jälkeen
Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen perustutkinnon suorittaminen tuottaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Lapsi- ja perheohjaajat tekevät vaikuttavaa työtä perheiden hyvinvoinnin eteen
Lapsi- ja perheohjaajat, tuttavallisemmin lapeohjaajat, työskentelevät päiväkodeissa yhdessä muun henkilöstön kanssa ja tukevat perheitä arjen pienissä ja suurissa asioissa. Työlle on ollut todellista kysyntää päiväkodeissa, ja se on myös mahdollistanut varhaiskasvatuksen muun henkilöstön
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta hyväksyi toimialan strategian vuosille 2022–2025
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 15.2.2022 hyväksyttiin mm. Vantaan kaupunkistrategian kasvatuksen ja oppimisen toimialan toimeenpanosuunnitelma vuosille 2022–2025 sekä päätettiin lisätä määräaikaisesti 0,5 vuosiviikkotuntia 7. vuosiluokan tuntijakoon lukuvuodelle 2022–2023 tunne- ja
Kasvatus ja oppiminen Vantaalla
Maahan muuttaneet aikuiset ja lapset saavat Vantaalla opetusta ja koulutusta. Vieraskieliset voivat esimerkiksi opiskella suomea tai saada valmistavaa opetusta.
Varian opiskelijat oppivat uusia työskentelytapoja ulkomailla
Vantaan ammattiopisto Varian opiskelijat Saku ja Elisa suorittivat opintoihinsa liittyvän ulkomaanjakson.
Vaskivuoren opiskelijat valeuutisten parissa Valenciassa
Vaskivuoren lukion opiskelijat vierailivat Espanjan Valenciassa. Opintomatka oli osa Erasmus+ Interaction -hanketta.
Aikuisenakin voit löytää ystävän, vaikkapa harrastuksen kautta
Vantaan nuorten aikuisten harrastus- ja vapaa-ajantoiminta on palannut koronatauolta, ja tapaamisia, lajikokeiluja sekä peli-iltoja voidaan taas järjestää livenä.