Ympäristövastuu näkyy päiväkodissa arjen askareissa

Artikkeli

Vantaan päiväkodeissa lapsille opetetaan kasvatussuunnitelmien mukaisesti kestävän elämäntavan taitoja, tietoja ja tekoja. Rautpihan päiväkodin varhaiskasvatuksen opettaja Minka Mensah haluaa tuoda ympäristökasvatuksen mahdollisimman lähelle lapsen arkea.

Päiväkodin aikuinen lähdössä lasten kanssa ulos.

Kuvituskuva: Sercan Alkan

Ilmastonmuutos puhuttaa lapsia, ja päiväkodeissa tarjotaan heille vaikuttamisen mahdollisuuksia ja näytetään lapsen kokoisia, hyviä arjen ilmastotekoja. Päiväkodeissa ekotukihenkilöt tai ekotiimit vastaavat ympäristötyön edistämisestä.

Rautpihan päiväkodissa ympäristökasvatus on luonnon tutkimista ja eri ilmiöiden pohtimista.

– Ympäristökasvatuksemme lähtee siitä ajatuksesta, että yhdessä ihmettelemme luontoa ja luonnon muuttumista. Käymme samoissa paikoissa kuvaamassa luontoa eri vuodenaikoina, jotta huomaamme, miten luonto muuttuu, varhaiskasvatuksen opettaja Minka Mensah kertoo.

Rautpihan lähiluonto tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden opettaa lapsille myös luonnonantimien arvostavaa kohtelua ja hyödyntämistä, esimerkiksi marjanpoimintaa. Minka on käynyt lapsiryhmänsä kanssa monesti poimimassa mustikoita ja leiponut niistä mustikkapiirakoita. Herkullisten piirakoiden suosio on kirinyt lasten vanhempien korviin, ja he ovat reseptin saatuaan halunneet lähteä itsekin marjametsälle.

– Meillä on asiakkaana paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä, joten on erityisen hauskaa, että suomalaiset perinteet leviävät täältä päiväkodista kaikille. Yhden perheen teini-ikäinen oli innostunut marjanpoiminnasta niin paljon, että oli lähtenyt keräämään marjoja ja myymään niitä saadakseen taskurahaa, Minka sanoo.

Jätteiden lajittelun opettelu on päiväkodissa yhtä lailla tärkeässä roolissa. Lapset saavat itse viedä roskat roskikseen ja lajitella ne oikein. Joka ryhmässä on kierrätyspisteet, joissa käydään ”kierrätysretkillä”. Lapset jopa kilpailevat leikkimielisesti, kuka saa lajitella eniten roskia. Lasten kanssa katsotaan kierrätysaiheisia videoita ja mietitään, miksi on tärkeää kierrättää.

– Nyt meillä on sellainen projekti menossa, jossa tutkimme jätteiden maatumista. Kaivamme kuopan maahan ja laitamme siihen erilaisia jätteitä. Projekti auttaa lapsia konkreettisesti hahmottamaan, mitkä asiat maatuvat ja mitkä eivät. Itse kokeilemalla asiat jäävät myös paremmin mieleen, Minka toteaa.

Luontosuhdetta vahvistetaan metsäretkillä

Päiväkodin lähellä olevasta metsästä löytyy marjojen lisäksi hyvä kallio, jonne lapsiryhmien kanssa mennään usein maalaamaan. Metsässä tehdään myös luontotauluja erilaisia metsän materiaaleja hyödyntäen.

– Olemme tehneet mandalatauluja eskareiden kanssa. Kepeistä tehdään pahville kehykset ja sisus koristellaan metsästä löytyvin luonnonmateriaalein. Luontotaulut dokumentoidaan kameralla ja lähetetään vanhemmille ihailtavaksi. Olemme myös harjoitelleet kirjaimia luonnonmateriaalien avulla. Lisäksi pidämme välillä myös musiikkihetkiä luonnossa, missä esimerkiksi kaatuneet puut toimivat rumpuina, Minka kertoo.

Metsään heitettyihin roskiin kiinnitetään erityistä huomiota.

– Meillä on aina roskapussi mukana metsäretkillä. Siivoamme luontoa keräämällä roskat pois. Olin liikuttunut, kun yksi lapsistamme kertoi päiväkodissa, että hän oli äitinsäkin kanssa intoutunut keräämään roskia luonnosta, Minka iloitsee.

Positiivinen luontosuhde on hyvä perusta ympäristövastuullisuudelle. Metsä voi näyttäytyä monille turvattomana paikkana eikä sen hyödyistä päästä nauttimaan. Minka näkee tärkeänä, että päiväkodissa vahvistetaan lasten positiivista mielikuvaa luonnosta ja kehitetään luontosuhdetta.

– Olemme päiväkodin aikuisina tärkeässä asemassa välittämässä sanomaa lasten kautta perheille, että täällä on turvallista mennä metsään, ja metsässä voi tehdä ja harrastaa kaikenlaista, Minka pohtii.  

Vantaa tähtää hiilineutraaliuteen, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja kestävään kuluttamiseen vuoteen 2030 mennessä. Tähän pääsemiseksi lisätään vantaalaisten ympäristövastuutaitoja, ja päiväkotien ympäristökasvatus olennainen osa tätä työtä.