30.1.2023 Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen

Vantaan kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden 2023 ensimmäiseen kokoukseen 30. tammikuuta. Kokouksessa hyväksyttiin asemakaavan muutos asuinkerrostalojen korttelialueeksi Viertolassa sekä rakentamattoman teollisuustontin osto Hakkilassa alueen kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. 

Vantaan kaupunki ostaa Kiinteistö Oy Sandkililta noin 5,4 hehtaarin suuruisen rakentamattoman teollisuustontin Hakkilasta. Kauppahinta on 4 541 208 euroa. Alueen käyttötarkoitus on suunniteltu muuttuvan nykyisestä teollisesta toiminnasta asumiseen. Laaja kaupungin maanomistus varmistaa alueen kokonaisvaltaista ja tarkoituksenmukaista jatkosuunnittelua.

Viertolassa Tikkurilantien varrella teollisuus-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Purettavan kolmekerroksisen rakennuksen tilalle rakennettavat kerrostalot ovat Tikkurilantien varressa korkeimmillaan kahdeksan kerrosta ja madaltuvat joen suuntaan nelikerroksisiksi. Tikkurilantien katutasoon tulee liiketilaa. Pysäköinti sijoittuu osittain kansipihan alle. Rakennusoikeus kasvaa nykyisestä 7 162:sta 10 424 kerrosneliömetriin.

Valtuusto keskusteli myös useista valtuutettujen aloitteista koskien kaupungin kestävää taloutta, hoiva- ja asumisyksiköiden potilaiden omaisuuden turvallisempaa säilyttämistä, esteetöntä uimarantaa, aurinkovoimaa, Tikkuraitin ja Asematien saneerausta, sähköistä kaavanseurantapalvelua, rakennuslupaprosessien nopeuttamista, koulujen Pisa-tuloksia sekä opettajien ja avustajien kesälomien palkkoja.

Kokouksen päätösluettelo

  1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  2. Pöytäkirjan tarkastaminen
  3. Eron myöntäminen Miro Vauhkoselle kaupunkitilalautakunnan varajäsenen tehtävästä ja täydennysvaalin toimittaminen
  4. Eron myöntäminen Arto Mieskolaiselle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen toimialueen kuntien poliisin neuvottelukunnan 2021-2025 varajäsenen tehtävästä ja täydennysvaalin toimittaminen
  5. Keskusvaalilautakunnan uusien varavaltuutettujen määräämistä koskevat päätökset
  6. Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset
  7. Kiinteistön 92-408-1-54 ostaminen Hakkilassa / Kiinteistö Oy Sandkil (c/o Sponda Oy)
  8. Asemakaavan muutos 002428, 63 Viertola / Viertolankuja 4
    • Asiakohtaan jätettiin kaksi pöytäkirjalausumaa
  9. Vastaus Markku Weckmanin ja 19 muun valtuutetun aloitteeseen Ulkopuolisen asiantuntijan arvio ja ehdotus Vantaan kestävän talouden ohjelmaksi
  10. Vastaus Keskustan valtuustoryhmän ja 24 muun valtuutetun aloitteeseen hoiva- ja asumisyksiköiden asiakkaiden ja potilaiden omaisuuden kirjaaminen, säilyttäminen ja palauttaminen nykyistä huolellisemmin
  11. Vastaus Elina Nykyrin ja 20 muun valtuutetun aloitteeseen esteettömästä uimarannasta Vantaalle
  12. Vastaus Mikko Viilon ja 32 muun valtuutetun aloitteeseen esiselvityksestä aurinkovoimala Silvolan tekojärvelle
  13. Vastaus Markku Weckmanin ja 18 muun valtuutetun aloitteeseen Tikkuraitin ja Asematien saneeraus / lämmitys
  14. Vastaus Tuomas Mutasen ja 23 muun valtuutetun aloite sähköinen kaavanseurantapalvelu parantamaan asukkaiden osallistamista kaupunkisuunnitteluun
  15. Vastaus Keskustan valtuustoryhmän ja 22 muun valtuutetun aloitteeseen ketterämmällä rakennuslupaprosessilla lisää vetovoimaa ja elinvoimaa Vantaalle
  16. Vastaus Markku Weckmanin ja 24 muun valtuutetun aloitteeseen Pisa-tuloksista johtopäätöksistä
  17. Vastaus Liike Nyt valtuustoryhmän ja 22 muun valtuutetun aloitteeseen määräaikaisten opettajien ja avustajien kesäkeskeytyksen ja -loman palkka
    • Asiakohtaan jätettiin pöytäkirjalausuma
Kaupunginvaltuuston kokous 30.1.2023 tekstivastine(pdf, 892.56 KB)