Hääyötä odotellessa

Naisiin kohdistuvasta väkivallasta kirjoittaminen ja puhuminen on haasteellista. Itse asiassa olen varma siitä, että moni on jo lopettanut tämän tekstin lukemisen edellisen lauseen kolmen ensimmäisen sanan jälkeen. Täällä tasa-arvon ihmemaassa sukupuolella ei saa olla merkitystä ja tämän me osaamme hoitaa esimerkiksi siten, että selitämme sukupuolittuneen väkivallan sen lukuisissa ilmenemismuodoissa pois, koska tällaisen väkivallan olemassaolon ja laajuuden myöntäminen olisi samalla osoitus siitä, että näilläkin leveysasteilla tasa-arvon saavuttaminen vaatii vielä työtä. Tai siis semmoista oli joskus, mutta nyt se on meillä Suomessa mennyttä maailmaa - näin on minulle todettu lukemattomia kertoja ja hyvin erilaisista taustoista tulevien ihmisten taholta. Naisiin kohdistuva väkivalta ja lähisuhdeväkivalta eivät myöskään sovi omakuvaamme ja tarinaan, jota me kerromme itsestämme kansakuntana. 

Viimeistään tässä vaiheessa pitää kirjoittajan rientää näihin sukupuolineutraalisuuden talkoisiin ja todeta, että nainenkin voi olla väkivaltainen, kaikki miehet eivät ole väkivaltaisia ja miehiin kohdistuu monenlaista väkivaltaa. Totta. Mikään näistä asioista ei kuitenkaan poista naisiin kohdistuvan väkivallan olemassaoloa.  

FT Satu Lidmanin asennehistoriaan paneutuva kirja Väkivaltakulttuurin perintö - sukupuoli, asenteet ja historia (Gaudeamus, 2015) käsittelee sukupuolta ja valtaa 1500-luvulta nykypäivään. Upeaa tekstiä ja analyysiä. Muuttuminen on mahdollista ja sitä tapahtuu, mutta jo edellä mainittu mennyt maailma ei ehkä sittenkään ole kokonaan mennyt, vaan heittää yhä pitkiä varjoja nykyiseen maailmaan.  

Toivottavasti lukijoita on yhä jäljellä, sillä nyt tulee lisää kierroksia. Suomessa itse asiassa myönnetään esiintyvän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta vain maahanmuuttajien keskuudessa eli ikään kuin tuontitavarana. Sanoitus menee usein niin, että “niiden uskonnossa tai kulttuurissa naisella ei ole mitään arvoa” ja tämän kiteytyksen on kai tarkoitus paljastaa samalla mistä näiden Toisten väkivaltaisuus kumpuaa. Asiapohjaista kiihkotonta keskustelua aiheesta on lähes mahdotonta käydä, sillä etenkin äärimmäisiä tyttöihin ja naisiin kohdistuvia ulkomaalaistaustaisten väkivallantekoja käytetään polttoaineena rasismille ja vihan lietsonnalle. Polarisaation toisella laidalla ei näkemykseni mukaan sielläkään osata antaa tilaa laajalle keskustelulle ja R-kortti nostetaan ilmaan nopeasti. Eräät julkisuudessa näkyvät maahanmuuttajataustaiset nuoret naiset ovatkin hyvällä syyllä vihaisia siitä, että vaikeista tyttöihin ja naisiin kohdistuvista kulttuurisidonnaisista väkivallan muodoista vaietaan ja niistä puhuminen on päästetty milteipä viha-aktivistien yksinoikeudeksi. 

Yksi ajankohtainen tämän aihepiirin asia on pakkoavioliitto, jonka läsnäoloon on havahduttu enenevässä määrin vasta muutaman viime vuoden aikana. Tahdonvastaisen avioliiton ei pitäisi olla Suomessa edes mahdollista, sillä eihän meillä enää ole naittamista tai naimakauppojakaan. Pakkoavioliitto tarkoittaa sitä, että joko toinen tai kumpikin osapuoli ei voi edes ilmaista näkemystään tai antaa suostumustaan avioliitolleen. Järjestetty avioliitto ei ole aivan sama asia, joskin raja on usein häilyvä. Pakkoavioliitto on jo sellaisenaan vakava lähisuhdeväkivaltateko ja ihmisoikeuksien loukkaus, mutta lisäksi se aiheuttaa ja vetää puoleensa muutakin väkivaltaa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kunniaväkivallan vastaisessa Amoral-hankkeessa tuotiin esiin, että pakkoavioliiton motiivit ovat taloudellisia tai kunniaan liittyviä. Käytännössä teon väkivaltaisuus kohdistuu vahvasti tyttöihin ja naisiin: lapsivaimo naitetaan häntä paljonkin vanhemmalle miehelle, tytär naitetaan miehelle, jolla on jo vaimo tai vaimoja, raiskattu nainen pakotetaan avioitumaan raiskaajansa kanssa ja niin edelleen. Keskiössä on naisen hyveellisyyden ja seksuaalisuuden ja niiden myötä yhteisön kunnian kontrollointi. Yhteisön hyvä asetetaan yksilön itsemääräämisoikeuden edelle. 

Suomessa pakkoavioliittoa pidetään ihmiskauppana, törkeänä ihmiskauppana tai pakottamisena. Pakkoavioliitto on voitava mitätöidä, koska sellaista ei olisi pitänyt ikinä syntyäkään. Tällöin osapuolet eivät ole eronneita, vaan kummankin siviilisääty palautuu mitätöinnin myötä siksi, mikä se oli ennen pakkoavioliittoa. Suomessa eduskunta hyväksyi alkuvuodesta pakkoavioliiton mitätöintiä koskevan lain, ja se tullee voimaan vielä tämän vuoden aikana.  

Usein jonkin asian syvyyden ymmärtää vasta kun joku kertoo sen omasta kokemuksestaan. Toinen kirjasuositus: tänä kesänä ilmestyi vuoden 2021 pakolaisnaisen ja tasa-arvoaktivisti Sara Al Husainin omaan elämään perustuva esikoisteos Huono tyttö (Like). Hän joutui seitsemisen vuotta sitten pakkoavioliittoon serkkunsa kanssa: 

“Äiti saattaa pelosta tärisevän tyttärensä hääsviitin ovelle. Tätä varten tytärtä on kasvatettu pienestä pitäen, pidetty kääreessä kuin kallisarvoista makeista. Tätä varten hänet on tuotu Suomesta Irakiin. - Ei olisi kannattanut hylätä huivia, sisarukset sanovat. Hän on nyt aviomiehesi, sanoo äiti.” 

Kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11.10.2023 

Meija Tuominen 

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija