Vietämme 9.4. Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää!

Kirjakielemme juuret - Mikael Agricolan perintö
 

Suomen kirjakielen historian alkuvaiheet henkilöityvät noin vuosina 1510–1557 eläneeseen Mikael Agricolaan. Pappi, Turun piispa, uskonpuhdistaja, kirjailija ja kääntäjä Mikael Agricola oli todellinen uomo universale – monialainen yleisnero. Hän toimi myös opettajana, rehtorina ja diplomaattina. Agricolaa pidetään suomen kirjakielen isänä, vaikka suomea puhuttiin laajasti jo vuosisatoja ennen hänen aikaansa. Puhutun kielen muodoista ei kuitenkaan ole säilynyt kirjallisia lähteitä.

Agricolan kieli on meille tuttua hänen teostensa kautta. Teosten yksittäisten osien tekijöitä on mahdotonta jäljittää, mutta koska ne on julkaistu hänen nimissään, on kunnia langennut yksinomaan Agricolalle.

Vuonna 1543 ilmestynyt Abckiria on kautta aikain ensimmäinen suomenkielinen kirja, joka sisälsi kirjaimet, kirjainyhdistelmiä ja suomenkieliset lukusanat. Kuvitusta tai tavuviivoja ei kirjassa ollut, ja pääsisältönä olivat kristinopin alkeet. Kirja toimi lukemisen opettelun välineenä ja oppaana uskon sisältöihin, jotka jokainen tuli tuntea.

Parhaiten Agricola tunnetaan vuonna 1548 ilmestyneestä Uuden testamentin käännöksestä, Se Wsi Testamenti, joka oli ensimmäinen suomenkielinen raamatunkäännös. Nykykäsityksen mukaan käännöstyöhön osallistui Agricolan lisäksi myös muita henkilöitä, vaikka teos julkaistiin hänen nimellään.

Vuonna 1544 painettu Rucouskiria Bibliasta on muhkea tietoteos, joka sisälsi Raamatun teksteihin perustuvien rukousten lisäksi perinteisistä katolisista sekä uudemmista hartauskirjoista koottuja rukouksia. Teoksessa oli myös ajan tietämystä astrologiasta, astronomiasta ja lääketieteestä sekä kalenteri ja puupiirroskuvia.

Muita teoksia ovat muun muassa Dauidin PsaltarI,  Käsikiria Castesta ja muista Christikunnan menoista ja Passio eli Pina.

Ilman näitä teoksia suomen kirjakieli ja suomalainen kirjallinen kulttuuri olisivat kehittyneet paljon hitaammin. Agricolan luomia tai vakiinnuttamia sanoja ovat muun muassa kunnollinen, laillinen, lähimmäinen, paikkakunta, raatihuone, toivo, rakkaus ja usko.

Oppe nyt wanha ia noori, joilla ombi sydhen noori”
– Mikael Agricola

Elias Lönnrot ja suomen kielen kehittäminen
 

Elias Lönnrot (1802–1884) tunnetaan kansanrunouden kerääjänä ja Kalevalan kokoajana, mutta hänen merkityksensä suomen kielelle on vielä tätäkin laajempi. Lönnrotia pidetään usein suomen kirjakielen toisena isänä. Kuten Agricola, myös Lönnrot oli monilahjakkuus: lääketieteen tohtori, tiedemies, toimittaja, tutkimusmatkailija, runoilija, kääntäjä, laulaja sekä huilun ja kanteleen soittaja – ja jopa soitinrakentaja.

Agricolan ajoista 1800-luvulle saakka kirjoitettu suomi oli pääosin hengellistä kieltä. Sivistyneistö käytti ensisijaisesti ruotsia, ja monista tieteen ja hallinnon aloista oli vaikea kirjoittaa suomeksi. Lönnrot ryhtyi systemaattisesti kehittämään suomea yleiskieleksi ja sivistyksen kieleksi.

Vuonna 1835 ilmestynyt Kalevala loi pohjan suomenkieliselle korkeakirjallisuudelle. Lönnrot laati sanakirjoja ja kehitti runsaasti uudissanoja, joiden avulla suomi vakiintui tieteen, journalismin, taiteen ja yhteiskunnallisen keskustelun kieleksi. Nautimme edelleen viljalti Lönnrotin kehittelemistä sanoista, kuten esitys, kansallisuus, kirjallisuus, muste, pöytäkirja, sopimus, tasavalta ja äänioikeus.

Ymmärrätkö Agricolaa?

Monet Agricolan aikaiset sanat kuulostavat nykylukijan korvaan vierailta – tunnistatko nämä?

• Jalopeura = leijona
• Jumalaoppi = teologia
• Luutarha = kalmisto
• Lustitarha = paratiisi
• Näkypaikka = teatteri
• Toiviojuoni = pyhiinvaellus