Palveluryhmä: Työ & elinkeinot
Vaihtelua kotitoimistolle - Kuusijärven ulkoetätyöpisteillä voi tehdä työpäivän metsän siimeksessä
Sähköyhtiö Oomi on lahjoittanut Vantaalle kaksi ulkoetätyöpistettä, jotka on tarkoitettu kaikkien vantaalaisten käyttöön. Töihin paluu loman jälkeen ei tarkoita sitä, että tarvitsisi tinkiä ympäristöstä ja luonnon läheisyydestä.
Omavalmentajan työssä korostuvat asiakaskohtaamiset
Omavalmentaja on työnhaun ammattilainen, joka auttaa asiakkaita eli työnhakijoita työllisyyteen liittyvissä asioissa työllisyyden kuntakokeilussa tai TE-toimistossa. Omavalmentajan työnkuva on monipuolinen ja työpäivät ovat vaihtelevia. Suurin osa työstä kytkeytyy kuitenkin vahvasti asiakkaiden
Apua ja tukea alle 30-vuotiaille
Mikäli jatko-opiskelupaikka jäi saamatta, töitä ei ole löytynyt tai arjesta selviytyminen mietityttää, työllisyyspalveluista on aina saatavilla apua ja tukea. Nuoren ei siis tarvitse jäädä pohtimaan mieltä askarruttavia asioita yksin. Vaihtoehtoja on monia ja jokaiselle löytyy varmasti itselle
Testbed-pilotilla tietoa ja referenssejä
Business Vantaan 6Aika Kaupunki kokeilualustana -hankkeen ensimmäinen yrityspilotti tuli maaliin kesäkuun lopussa ja saldo jäi selkeästi plussan puolelle. VTK Kiinteistöt Oy sai entistä syvällisempiä tietoja kiinteistöistään ja mittausteknologian osaaja Masinotek Oy puolestaan vakuuttavan
Nuorten kesätyöprojekti Vantaalla antaa mahdollisuuden ensimmäiseen kesätyöhön
Ensimmäinen kesätyökokemus on monelle nuorelle hyppylauta kohti työelämää. Kesätöiden ja varsinkin sen ensimmäisen työpaikan saaminen voi olla hankalaa ilman aiempaa työkokemusta. Vantaan nuorisopalvelut yhdessä Vantaan viheralueyksikön kanssa auttavat nuoria saamaan ensikosketuksen työelämään.
Liikkumisen ohjaus vantaalaisissa yrityksissä
Tavoitteena on käynnistää kestävän työmatkaliikkumisen edistämistyö ja pilotoida uudenlaisia työpaikkojenliikkumisen ohjauksen toimintamalleja kohdealueilla.
Emilia ja Heidi opiskelivat työn ohessa liiketoiminnan ammattitutkintoon alle vuodessa
Emilia ja Heidi opiskelivat työn ohessa liiketoiminnan ammattitutkintoon alle vuodessa – oppisopimus on opiskelijalle ja työnantajalle maksuton.
Roboboost avasi teknologian mahdollisuuksia
Robotiikka kannattaa ottaa hyötykäyttöön, ja Roboboost-hanke vauhditti asiaa Vantaalla! Varian opiskelijat tutustuivat hyvinvointiteknologiaan ja esittelivät yrityksille sen hyödyntämistä. Lisäksi robotiikkatietoutta ja -osaamista jaettiin esimerkiksi tapahtumien kautta.
Vantaan ja Keravan työllisyyspalveluiden aukioloajat kesällä 2022
Vantaan ja Keravan työllisyyspalveluiden aukioloajoissa on poikkeuksia kesällä 2022. Poikkeukset aukioloajoissa on koottu tähän uutiseen.
FAIR vahvistaa yritysten liiketoiminnan digitalisaatiota
FAIR -hanke on osa eurooppalaisten digitaalisten innovaatiohubien kehittämistä, jolla edistetään PK -yritysten digitalisaatiota, tekoalyn käyttöön ottamista ja kyberturvallisuutta.