Yksilöllistä tukea ja aktivointia työnhakuun

Artikkeli

Työttömien työnhakijoiden oikeudet ja velvollisuudet muuttuivat toukokuussa, kun uusi asiakaspalvelumalli astui voimaan. Uudessa mallissa asiakas ei jää yksin, vaan saa enemmän tukea heti työttömyyden ensipäivistä lähtien.

Työllisyyspalveluissa autetaan asiakasta löytämään työllistymiseen vievät polut mahdollisimman nopeasti.

 

Muutoksen tavoitteena on, että työllistymiseen vievät polut löytyisivät nopeasti.  

 

- Uuden mallin perusperiaate on, että asiakas ei jää pelkkien sähköisten palvelujen varaan, vaan ohjaamme ja autamme henkilökohtaisesti, kertoo palveluesihenkilö Petteri Forssell.

 

Lyhyeen työttömyysaikaan pyritään aktiivisilla ja ripeillä toimilla panostamalla merkittävästi työttömyyden ensimmäisiin kuukausiin. Forssell kertoo palautteen olleen pääosin positiivista ja kehuja on tullut juuri tiiviistä yhteydenpidosta ja henkilökohtaisista tapaamisista. Uusi malli on muuttanut myös työvoimapalveluiden työnkuvia. Ensimmäisen kontaktin asiakkaaseen ottavat neuvonnasta tutut palveluneuvojat, mahdollisimman pian työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen.

 

- Alkuhaastattelun tarkoituksena on selvittää asiakkaan taustat, mikä työttömyyttä on edeltänyt ja mitä hän haluaisi tulevaisuudessa tehdä. Haastattelun jälkeen asiakkaalle varataan aika omavalmentajalle, jonka kanssa lähdetään sitten syventämään omaa urapolkua ja katsotaan, miten omia tavoitteita ja työnhakuvelvoitetta lähdetään täyttämään.

 

Neuvonnassa työskennellään muutoinkin aktiivisesti työllisyyden edistämiseksi esimerkiksi erilaisten tapahtumien kautta. Tarjolla on muun muassa Yritysneuvonta pop up sekä CV-valokuvausta.

 

Asiakaskohtaamiset korostuvat

 

Omavalmentaja Markku Orasmaa kertoo, että omavalmentajan työ on pitkälti asiakkaan aktivoimista, kannustamista ja ohjaamista, jotta asiakas voi keskittyä työnhakuun.

 

Monille työttömyys voi olla shokki ja toisilla saattaa olla haasteita ottaa työtä vastaan esimerkiksi koulutuksen puuttumisen tai kielitaidon vuoksi. Uuden mallin mukaan omavalmentaja laatii asiakkaan kanssa työllistymissuunnitelman, jota päivitetään aina kolmen kuukauden välein. Siihen voi liittyä myös työnhakuvalmennusta, ammatinvalinnanohjausta tai muuta osaamisen päivittämistä.

 

- Työnhakuvelvollisuudessa hakemusten määrää asetettaessa ei ole tarkoitus mekaanisesti suorittaa tiettyjä tehtäviä, vaan tukea ja neuvoa asiakasta löytämään niitä toimia, jotka auttavat juuri hänen työllistymiseensä. Hyvin usein ideat lähtevät sieltä, mistä ihminen pitää ja asioista, jotka tuottavat hänelle iloa.

 

Orasmaa on huomannut, että työllistymisen esteet eivät ole yksiselitteisiä. On tärkeää, että omavalmentajalla on oikeasti aikaa asiakkaan kohtaamiseen sekä hänen elämäntilanteensa ja ammattitaitonsa kokonaisvaltaiseen kartoittamiseen.

 

- Meidän tehtävämme on antaa myös uutta näkökulmaa ja esimerkkejä, millaisia työpaikkoja asiakkaan osaamisella voi hakea.

 

Paras vuorovaikutus syntyy silloin, kun asiakas kertoo aktiivisesti omasta tilanteestaan ja päivittää omia tietojaan. Parin viikoin välein tehtävät täydentävät työnhakukeskustelut pitävät myös omavalmentajan perillä suunnitelmien etenemisestä.

 

Erilaisista taidoista hyötyä

 

Orasmaa ja Forssell nostavat esiin vielä työyhteisön laajan osaamisen. Palveluneuvojina ja omavalmentajina työskentelee hyvin erilaisista taustoista ja kulttuureista tulevia ihmisiä. Tiimissä on esimerkiksi liike-elämän osaamista, tradenomeja, sosionomeja, kulttuuritukijoita, sairaanhoitajia ja nuorisotyönohjaajia.

 

- Monipuolinen osaaminen luo toimivan työyhteisön ja lisää kykyämme auttaa asiakkaita erilaisissa tilanteissa.

 

Myös henkilökunnan kielitaito on kattavaa.

 

- Kotoutujilla ja vieraskielisillä voi olla erilaisia tarpeita työnhaun alkuvaiheessa. Suomen ja ruotsin lisäksi tarjoamme palveluita englannin, kurdin, arabian, venäjän ja saksan kielellä. Tarvittaessa käytämme myös tulkkeja palvelutilanteissa, jotta kaikkien asiakasryhmien yksilölliset tarpeet voidaan huomioida, asiantuntijat summaavat.

 

 

Avainsanat

TyöllistäminenTyöllisyysTyöttömyys