Hae uutisia
Vantaan Maraton juostaan tänä lauantaina Tikkurilassa – myös Kestävyyskierroksen voittajat ratkaistaan
Vantaan Maraton juostaan Tikkurilan Urheilupuiston ympäristössä lauantaina 12. lokakuuta 2024 kello 11:00 alkaen.
Vantaa liittyi luontoviisauden edelläkävijäkuntiin
Vantaa on liittynyt Luontoviisaat kunnat –verkostoon. Verkostoon liittyminen on osa Vantaan työtä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja luontopositiivisuuden saavuttamiseksi.
Vantaan koulujen ja päiväkotien kesän 2024 sisäilmakorjaukset valmistuneet
Vantaalla on tehty kesän 2024 aikana sisäilman parantamiseen tähtääviä korjauksia.
Lasten muovailemat linnut vapautuvat häkeistään Jokiuomanpuiston uudessa taideteoksessa
Jokiuomanpuistoon asennetaan 10.10. taiteilija Johanna Ilvessalon Kultainen häkki -teos. Vantaalaiset esikoululaiset ovat tehneet teokseen kuuluvat pronssiset linnut.
Tarinankerronnan perinne jatkuu Mosaiikissa – tule kuuntelemaan tarinoita tai kerro omasi
Storytelling open mic -tapahtumat käynnistyvät kaupunkikulttuurikeskus Mosaiikissa Kivistössä 31.10.
Työllisyyspalveluiden palveluesihenkilö auttaa työntekijöitä ja asiakkaita eteenpäin
Venla Leppänen toimii palveluesihenkilönä Vantaan työllisyyspalveluissa ja nauttii monipuolisesta työstä aikuisten tehostetussa tiimissä. Hän arvostaa erityisesti mahdollisuutta auttaa asiakkaita haastavissa elämäntilanteissa ja kehittää TE-palveluita yhdessä tiiminsä kanssa.
Uniikkeja monitaiteellisia hetkiä museoissa – taiteilijat tutkivat minkälaista taidetta yhden taiteilijan luova työ synnyttää toisessa taiteilijassa
Hetkiä-esitykset ovat Vantaan kaupunginmuseossa 22.10. ja Vantaan taidemuseo Artsissa Senioriaamupäivän yhteydessä 12.12.
Tutustu arkisuuden taikaan: 'The Spark in the Ordinary' Valokuvanäyttely Tikkurilan Vantaa-infossa
Valokuvanäyttely The spark in the ordinary Vantaa-info Tikkurilassa 14.10.-4.11. sekä Vantaa-info Myyrmäessä 5.-25.11.
Tervetuloa Vantaa-infoon – Soita, chattaa tai tule käymään!
Vantaa-info palvelee syksyllä tuttuun tapaan kaikenlaisissa kaupungin asioissa. Soita, chattaa tai tule käymään!
Etäinfo: Tekoäly arjessa
Haluatko oppia tekoälystä? Kaupungin digi-infossa kuulet, missä kaikkialla tekoälyä käytetään ja miten tekoäly kannattaa huomioida arjessa. Etäinfo järjestetään Teams-verkkotilaisuutena keskiviikkona 16.10. klo 13-14.