Hae uutisia
Rakentaminen alkaa Tilustiellä sekä Rivieranraition uudella raitiotiekatu yhteydellä
Tilustien ja Rivieranraition rakentamistyöt alkavat viikolla 16. Valmistelevina töinä poistetaan pintamaita ja rakennetaan painopenkereet maapohjan vahvistamiseksi. Rakentamisen ensimmäinen vaihe ei aiheuta muutoksia liikennejärjestelyihin.
Puuta ja paviljonkeja – Vantaalle valmistuu tänä vuonna kuusi uutta ja yksi uudelleenrakennettu päiväkoti
Vantaan päiväkotitilanne on kohentumassa jättiharppauksella, kun reilun puolen vuoden aikana otetaan käyttöön kuusi päiväkotia.
Variasta Suomen Kokkimaajoukkueeseen – Salem Alhajali edustaa maailman huippukisoissa
Ammattiopisto Varian ravintola- ja catering-alalta valmistunut Salem Alhajali on valittu Suomen Kokkimaajoukkueeseen. Hän kiittää Variaa joustavasta opetuksesta sekä mahdollisuudesta väyläopintoihin, joiden kautta pääsi ammattikorkeakouluun.
Kuusijärven sähkösaunoille ei myydä kesäksi kausikortteja remontin vuoksi
Kuusijärven päärakennuksen sähkösauna- ja pesutilan remontin vuoksi sähkösaunoihin ei myydä kesän kausikorttia kaudelle 1.5.–31.8.
Kadunvarsipysäköinnin maksuttomasta ensimmäisestä tunnista luovutaan Vantaalla
Kaupunkitilalautakunta päätti kokouksessaan 15.4.2026 poistaa pysäköinnin maksuttoman ensimmäisen tunnin. Lisäksi lautakunta hyväksyi osaltaan hulevesimaksun kiinteistöille sekä suunnitteluvaraukset kaupan hankkeille Korson keskustaan ja Länsimäkeen.
Ulkotenniksen kausi alkaa 20.4. – tänä vuonna varattavissa vain kertavuoroja
Ulkotenniskenttien varauskäytännöt muuttuvat ja kertavuorojen hinta laskee. Uusi käytäntö tekee varaamisesta joustavampaa ja mahdollistaa tenniskenttien käytön yhä useammalle.
Lapsiystävällinen Vantaa kutsuu juhlimaan lastenkulttuuria toukokuussa
Konsertteja, klovneriaa, näyttelyitä ja muuta mukavaa tekemistä perheille Vantaalla. Lastenkulttuurin juhlaviikkoa vietetään vuosittain toukokuussa.
Tätä mieltä vantaalaiset oppilaat ja huoltajat ovat uusista mobiililaitteita koskevista säännöistä
Vantaalaisilta oppilailta ja huoltajilta kysyttiin alkuvuodesta 2026, mitä mieltä he ovat uusista mobiililaitteita koskevista säännöistä.
Osallistu Savikkapuiston suunnitteluun – tulossa ikäystävällinen puisto ja uudistettu leikkipaikka
Savikkapuistossa tulee Tikkurilan suuralueen ikäystävällinen puisto. Voit vaikuttaa muun muassa leikkipaikan kunnostuksen suunnitteluun ja puiston kalusteiden valintaan 26.4. asti.
Vantaan kirjastojen kesän aukioloaikoihin tulee supistuksia
Vantaan kirjastojen kesäaukioloajat ovat voimassa 1.6.-16.08.2026.