Hae uutisia
Uudet opettajat tutustuvat koulun arkeen sujuvasti kokeneen mentorin avulla
Vantaalla monessa koulussa on mahdollisuus päästä mentoroitavaksi. Mentori tukee uuden opettajan työhyvinvointia ja vastaa kysymyksiin.
”En vaihtaisi mihinkään” – näistä syistä luokanopettaja Karita on viihtynyt samalla työnantajalla yli 25 vuotta
Unelmatyö voi joskus löytyä yllättävän läheltä. Luokanopettaja Karita Kämäri kertoo, miten tie opettajaksi kävi sattuman kautta ja Vantaalta löytyi työpaikka, jossa hän tuntee olevansa kuin kotona.
Kuuntele klassista Vantaan kaupunginmuseossa
Vantaan kaupunginmuseossa kuullaan neljä Pieni iltaklassikko -kamarikonserttia keväällä 2024.
Uudistamme Lumon aulatilojen ilmeen joululoman aikana
PPG Tikkurila uudistaa Lumon monitoimikeskuksen aulan ilmeen joululoman 2023–2024 aikana maalaamalla aulan ja ruokalan seinät.
Kärkiklusteri Hackathon kutsuu kehittämään!
Vantaan kärkiklustereita kehitetään tammikuussa 2024 järjestettävässä Hackathonissa. Kaikki kehittämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.
Jokiniemen asukasfoorumissa keskusteltiin Tikkurilan suuralueen ajankohtaisista asioista
Jokiniemen asukasfoorumissa puitiin marraskuussa kaupungin johdon ja asiantuntijoiden kanssa alueen ajankohtaisia asioita. Lue alta kuulumisia ja tutustu vastauksiin, joita annettiin asukkaiden esittämiin kysymyksiin
Monikieliset yhteiskuntaorientaatiot kotivanhemmille käynnistyvät tammikuussa – ilmoittautuminen on auki!
Vuoden alussa alkamassa ovat albanian-, somalin- ja englanninkieliset kurssit.
Vantaan koululiigan toiminta käynnistynyt – tervetuloa koristurnaukseen 13.1.2024!
Vantaalla syksyllä startanneessa koululiigassa on mukana 230 kolmasluokkalaista eri puolilta kaupunkia. Tammikuussa kisataan koripallossa.
Vantaan Osaamiskeskus auttaa yrityksiä kansainvälisten osaajien rekrytoinnissa
Rekrytointi yhteistyössä Vantaan Osaamiskeskuksen kanssa on helppoa: Kerrot millaisiin työtehtäviin tarvitset työntekijöitä ja kuvailet arvostamaasi osaamista. Valitset sopivan ajankohdan ja saavut paikalle tapaamaan hakuusi ennalta valmistautuneita työnhakijakandidaatteja. Työmarkkinoilla on
Iloista joulua asukastilalta!
Hyvää joulua! Katso videolta tunnelmia Korson asukastilan joulutapahtumasta.