Hae uutisia
Lapset ja nuoret päättivät 160 000 euron käytöstä Vantaalla – rahalla rakennetaan vaijeriliukuja ja järjestetään ulkoilmaelokuvia
Lapset ja nuoret päättivät 160 000 euron käytöstä Vantaalla – rahalla rakennetaan vaijeriliukuja ja järjestetään ulkoilmaelokuvia. Vantaan ensimmäisen lapsille ja nuorille suunnatun osallistuvan budjetoinnin voittajat julkaistiin Vaikuttajapäivässä 26.4. Vantaan kaupungintalolla.
Vantaalla juhlitaan lastenkulttuuria 15.-21.5.
Lastenkulttuurin juhlaviikolla lapset perheineen kutsutaan taidetyöpajoihin, näyttelyihin, nukketeatteriin ja sirkusesityksiin.
Vantaalla kannustetaan lähiöt liikkeelle
Vantaalla on käynnistynyt hanke, jonka tavoitteena on edistää vantaalaisten liikkumista ja ehkäistä eriarvoistumista. Lähiöt liikkeessä -liikuntatoiminta on osallistujille maksutonta.
Cocktaileista tietovisaan – ammattiopisto Varian 60-juhlavuosi on tapahtumaa täynnä
Vantaalla on tarjottu ammatillista koulutusta 60 vuoden ajan. Vantaan ammattiopisto Varia järjestää juhlavuotenaan monenlaista ohjelmaa.
Vantaalla valmistellaan kaupungin ensimmäistä liikkumisohjelmaa
Vantaan liikkumisohjelman tavoitteena on lisätä vantaalaisten liikkumista arjessaan. Liikkumisohjelma on osa Innovaatioiden Vantaa -kaupunkistrategiaa 2022–2025 ja se on kaikkien vantaalaisten yhteinen juttu.
Vantaan eläköityvä kaupunginjohtaja Ritva Viljanen palkittiin Vantaa-mitalilla
Ritva Viljaselle luovutettiin perinteikäs Vantaa-mitali menestyksekkäästä työstä Vantaan kaupunginvaltuuston kokouksessa 24.4.2023.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vaakapuiston kaavan
Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi Vaakapuiston kaavan. Vaakapuistot muutetaan pääosin asuinpientalojen korttelialueiksi.
Kuusi suurinta kaupunkia: tarvitsemme yli 9 000 uutta varhaiskasvatuksen korkeakoulutettua ammattilaista vuoteen 2030 mennessä
Kuuden suurimman kaupungin huoli varhaiskasvatuksesta: tarvitsemme yli 9 000 uutta varhaiskasvatuksen korkeakoulutettua ammattilaista vuoteen 2030 mennessä. Kuusi suurinta kaupunkia vaativat uudelta hallitukselta toimia varhaiskasvatuksen henkilöstöpulan ratkaisemiseksi. Varhaiskasvatusjohtajat
Ritva Viljanen on Vuoden nainen
Suomen liike- ja virkanaisten liitto valitsi Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljasen Vuoden naiseksi 2023. Valinta julkistettiin 22. huhtikuuta liiton vuosikokouksessa Iitissä. Vuoden nainen -valinnalla tuodaan esiin naisten ammattitaitoa, osaamista ja pätevyyttä yhteiskunnan kehittämisessä ja
Historian toinen Kuntaturvallisuuspäivä Vantaalla 21.4.2023
Vantaan kaupungintalolla järjestettiin 21.4.2023 historian toinen Kuntaturvallisuuspäivä. Seminaarin aihealue oli tällä kertaa nuoret ja turvallisuus. Aihealuetta käsiteltiin erilaisista näkökulmista, eri asiantuntijoiden luennoimana.