Hae uutisia
Vantaan ratikan Viertolan ja Pelto-ojan suunnitelmat nähtävillä 16.2. saakka
Vantaan ratikan Viertolan ja Pelto-ojan asemakaavamuutosehdotukset ja niitä vastaavat katusuunnitelmaehdotukset ovat nähtävillä yhtä aikaa 18.1.–16.2. ja muistutukset ehdotuksista tulee jättää kirjaamoon 16.2. klo 15 mennessä.
Työelämäpainotteinen perusopetus (TEPPO) tutustuttaa oppilaan työelämään jo peruskoulussa
TEPPO tarkoittaa 8.- ja 9.-luokkalaisten työelämäpainotteista perusopetusta. Työssäoppimisjaksot työpaikoilla ja koululla tapahtuva perinteinen opetus vuorottelevat opinnoissa.
Kaupunkiympäristön toimialalle myönnettiin Ekokompassi-ympäristöjohtamisjärjestelmän sertifikaatti
Vantaan kaupunkiympäristön toimialalle myönnettiin marraskuussa Ekokompassi-sertifikaatti, joka kertoo toimialan suunnitelmallisesta ympäristötyöstä.
Vantaan kaupunginhallitus päätti nuorten kesätyöllistämistuesta
Vantaan kaupunginhallitus kokoontui vuoden 2023 ensimmäiseen kokoukseen 16. tammikuuta. Kokouksessa päätettiin nuorten kesätyöllistämistuesta.
Vantaan ratikka – Länsimäen ja Rajakylän alueen asukastilaisuus 9.2.
Tule kuulemaan Länsimäen ja Rajakylän alueen ratikkasuunnitelmista sekä ajankohtaisista asioista Länsimäen koululle!
MetropoliAreena tuo suuren seudullisen vaalikeskustelun Kauppakeskus Triplaan 31.1.
Metropolipolitiikasta tehdään puheenaihe MetropoliAreenassa tiistaina 31. tammikuuta 2023 klo 15-17 Mall of Triplassa Helsingissä.
Varhaiskasvatuksen opettaja Nanna Huvila: “Vantaa on luotettava työnantaja”
Varhaiskasvatuksen opettaja Nanna Huvila pitää Vantaata luotettavana työnantajana. – Vantaalla on hyvät mahdollisuudet kouluttautua työssä, varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevä Huvila sanoo.
Nicehearts tarjoaa tytöille ja naisille oman kohtaamispaikan: "Meille olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet"
Turvasatama erilaisissa elämäntilanteessa. Sellaiseksi tähtää tyttöjä ja naisia tukeva Nicehearts, joka on toiminut Vantaalla vuodesta 2001 lähtien.
Pappi, tatuoija, joulupukki – elävä ammattikirjasto tarjosi nuorille monenlaisia työelämätarinoita
Ammattikirjasto heräsi eloon, kun 24 ammattikirjaa eli eri ammatin edustajaa ja 90 nuorta kohtasivat toisensa joulukuun puolivälissä nuorten monitoimitila Liidossa, Tikkurilassa. Paikalle kutsuttiin laaja kirjo nuorten aikuisten etukäteen toivomien ammattien edustajia.
Kaupunginhallituksen kokouksessa kesätyösetelin ehdot ja Tikkurilan kaavarunko 2020
Kaupunginhallituksen kokouksessa 16.1.23 esillä kesätyösetelit, toiminta-avustus Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry:lle, Tikkurilan kaavarunko ja Vantaankosken myllyn kaavamuutos.