Hae uutisia
Opetuslautakunta hyväksyi Kelokuusen päiväkodin hankesuunnitelman
Kelokuusen päiväkodin uudisrakennus korvaa vanhan Variston päiväkodin ja tuleva päiväkoti vastaa alueen varhaiskasvatusikäisten lapsien määrän kasvuun.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli toimialan vuosikatsauksen 2020
Koronanepidemia vaati sosiaali- ja terveydenhuollolta nopeita toimenpiteitä ja palvelutuotannon muutoksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala saavutti tavoitteet pääsääntöisesti pandemiasta huolimatta.
Etätyöpajat luovat nuorille yhteyden arkeen myös korona-aikana
Vantaan nuorten työpajat toimivat korona-aikana pääosin etäyhteyksien välityksellä. Työpajoihin pääsee normaalisti mukaan, ja työpajajakson voi aloittaa etänä.
Supertähtiä pursuavat sulkapallon EM-kisat Vantaalla ja Yle Areenassa
Aikuisten EM-kisat pelataan ensimmäistä kertaa Suomessa, kun sekajoukkueiden EM-kilpailut mitellään Vantaan Energia Areenalla 16.-20.2.2021.
Varian chat - odotettu lisä Varian asiakaspalveluun ja ohjaukseen
Vantaan ammattiopisto Varian chat aukesi ma 25.1. osoitteessa www.varia.fi. Varian opinto-ohjaajat päivystävät chatissa maanantaista perjantaihin klo 9─15.
Vapaa-ajan lautakuntaan kirjaston tulevaisuutta määrittelevät linjaukset
Vapaa-ajan lautakunta saa ensi tiistain kokoukseensa päätettäväksi Kirjasto-ohjelma 2030 -nimiset kirjastopoliittiset linjaukset.
Pää edellä viikinkiaikojen lajin maailmanmestariksi
Mikä saa nuoren miehen hyppäämään kymmenen metrin korkeudesta pää edellä kädet levällään kohti veden pintaa?
Lapsiystävällinen kunta -työ käynnistyy Vantaalla
Malli auttaa kuntaa tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja kunnan hallinnossa ja palveluissa sekä lasten arjessa.
Vastavuoroisuuksia-näyttely Vantaan taidemuseo Artsissa kertoo valtasuhteista ja vuorovaikutuksesta
Vastavuoroisuuksia-näyttelyn taiteilijat tuovat kriittisesti esille yhteiskunnan rakenteita ja niitä määrääviä arvoja.
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta ottaa kantaa aikuisten perusopetuksen laajentamiseksi Vantaalla
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta toteaa, että tarve aikuisten perusopetuksen opiskelijapaikkojen lisäämiseen on akuutti.