Hae uutisia
Ladut ovat talvella hiihtäjiä varten
Jotta sopu laduilla säilyy, haluamme muistuttaa, että hiihtoladuiksi kunnostetut kuntoradat ja ulkoilureitit ovat talvisin ainoastaan hiihtäjien käytössä.
Sisäilman laatuerot saadaan esiin jatkuvatoimisella mittauksella
Käyttäjien palautetta ja antureilla mitattuja tietoja on kerätty vuonna 2020 seitsemässä koulussa ja kahdeksassa päiväkodissa.
Mistä on osaavat ammattilaiset tehty – ihmiset työpaikalla oppimisen takana
Vantaan ammattiopisto Varian joulukuussa 2020 valmistuneet opiskelijat Jasmin ja Pinja ovat olleet työssä oppimassa Minttiravintolat Oy:n ravintoloissa. Opiskelijat, työnantaja ja ammatillinen opettaja kertovat oman näkökulmansa yksilöllisen koulutuspolun eduista.
Henkilöstölle kiitosta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen asiakaskyselyssä
Kyselyllä selvitettiin lasten ja huoltajien kokemuksia varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta sekä heidän toiveitaan kehittämiskohteista.
Turvallisella aikuisella on merkitystä
11.-17.1.2021 sosiaalisessa mediassa juhlistetaan jälleen lasten ja nuorten parissa tehtävää vapaaehtoistyötä aihetunnisteilla #olentukena ja #jagstöder.
Kaupungit kasvuyritysten toiminnan tukena
Kaupungit kasvuyritysten toiminnan tukena -julkaisussa tarkastellaan kaupunkien toimintaa innovaatioiden ja kasvuyrittäjyyden edistämiseksi.
Länsimäessä parannetaan Pallastunturintietä ja rakennetaan uusi Vuontiskero-katu
Kadulle tulee uusi korotettu suojatie Vuontiskeron risteyksen tuntumaan. Uusi katu käsittää ajoradan moottoriajoneuvoille sekä jalankulku- ja pyörätien.
Yhdessä tsempaten ja uuteen sopeutuen - Vuoden hoitaja 2020 palkitut kertovat työstään
Vantaalla jaettiin viime vuonna neljä Vuoden hoitaja 2020 palkintoa henkilöstön äänestämille hoitajille. Viime vuoden haasteista selvittiin yhteistyöllä.
Vantaan kaupunginhallitus lausui koulutuspoliittisesta selonteosta
Kaupunginhallitus antoi lausunnon hallituksen koulutuspoliittisesta selonteosta, jossa on otettu kantaa koulutuksellisen tasa-arvon puolesta.
Keravanjoen Peijaksentien pohjoispuolella ylittävä silta suljetaan kunnostuksen ajaksi
Kevyen liikenteen silta, joka ylittää Keravanjoen Rekolan ja Päiväkummun rajalla Peijaksentien pohjoispuolella, kunnostetaan.