Tikkurilan suuralue
Ratikan työmailla kaadetaan puita maaliskuussa – Hakunilasta Länsimäentielle valmistellaan laajoja työmaita
Vantaan ratikka -hanke aloittaa uusia työmaita hyvän rakennuskauden jälleen koittaessa keväällä. Tätä varten teemme puunkaatoja useilla hankealueilla. Puut kaadetaan maaliskuussa ennen kuin lintujen pesintäkausi alkaa.
Ratikan varrelle suunnitellaan Väritehtaan asuin- ja työpaikka-aluetta
Tikkurilan keskustan kaakon puoleisista teollisuus- ja puistoalueista suunnitellaan uutta Väritehtaan asuin- ja työpaikka-aluetta.
Vantaasta rakentuu moderni ja vetovoimainen ratikkakaupunki
Lähivuosina Vantaan katukuvassa näkyvät ratikan työmaat. Samaan aikaan raitiotien ympärille rakentuu kokonainen ratikkakaupunki.
Näin saat tietoa ratikan rakentamisesta
Kerromme ratikan työmaiden kuulumisista monessa eri kanavassa: verkossa, sosiaalisessa mediassa, sähköisillä ja paperitiedotteilla sekä opasteilla ja kartoilla.
Tikkuraitin kunnostus etenee – rakennustyöt alkavat Orvokkitiellä
Tikkuraitin kunnostustyöt etenevät maaliskuussa koko Tikkuraitin kävelykadulle ja Orvokkitielle. Uudet kiertoreitit ovat käytössä arviolta heinäkuun loppuun asti.
Raitiotien rakentaminen Tikkurilan keskustassa ja Jokiniemessä
Seuraa raitiotien rakentamisen edistymistä Kielotien, Tikkurilan aseman ja Jokiniemenkadun ympäristössä. Tutustu myös ajankohtaisiin poikkeusreitteihin ja lue uusimmat työmaita koskevat uutiset.
Raitiotien rakentaminen Kyytitielle
Seuraa raitiotien rakentamisen edistymistä Heidehofin liikenneympyrän ja Hakunilantien välillä. Kyytitien työmaa sijaitsee Kuusikon, Porttipuiston ja Kaskelan alueilla.
Jalankulun ja pyöräilyn reittiin muutos Kyytitiellä, välillä Vanha Porvoontie–Salpakuja
Kyytitien pohjoispuolta Hakkilankallion kohdalla kulkenut jalankulun ja pyöräilyn reitti siirretään torstaina 26.2.2026 kulkemaan Kyytitien eteläpuolta, eli Porttipuiston puolta. Tarkemmin kyseessä on väli Vanha Porvoontie–Salpakuja. Kyytitiellä sijaitsevabussipysäkki V6407 on normaalisti käytössä
Louhintatyöt alkavat Kirjastopuistossa
Vantaan ratikan louhintatyöt alkavat Kirjastopuistossa ensi viikolla. Töiden arvioitu kesto on 23.2.-30.04. Osa työvaiheista aiheuttaa melua.
HSY tiedottaa: Jätevesiviemäri rikkoutunut työmaalla Vantaan Tikkurilassa
Vantaan ratikan työmaalla Tikkurilassa on tapahtunut putkirikko keskiviikkona 18.2.2026 noin klo 15. Tarkempi sijainti on Osmankäämintiellä välillä Kuminatie–Tikkurilantie. Kyseessä on halkaisijaltaan 500 mm jätevesiviemäri. HSY ja urakoitsija ovat aloittaneet korjaustyöt.