Kaupunkiakatemia

Kaupunkiakatemian logo

Kaupunkiakatemia on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien tutkimuspohjaisen kaupunkikehittämisen yhteistyöalusta, jossa edistetään kaupunkitutkimuksen ja kaupunkikehittämisen välistä vuorovaikutusta sekä tuetaan monitieteistä yhteistyötä.

Kaupunkiakatemia on kaupunkitutkimusyhteistyön foorumi ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kanava. Se tukee kestävien ja elinvoimaisten kaupunkien kehittämistä sekä pääkaupunkiseudun ja sen yliopistojen vetovoimaisuutta. Kaupunkiakatemian toiminta koostuu tutkimustoiminnan edistämisestä, tapahtumista ja tilaisuuksista sekä opetusohjelmayhteistyöstä.

Tutkimustoiminnan edistäminen

Kaupunkiakatemian keskeisiä tutkimusyhteistyökumppaneita ovat Aalto-yliopiston Living+ Platform ja Helsingin yliopiston Kaupunkitutkimusinstituutti Urbaria.

Kaupunkiakatemia etsii mahdollisuuksia yliopistojen ja kaupunkien väliselle tutkimusyhteistyölle sekä auttaa pääkaupunkiseudun kehittämiseen tähtäävien yhteisten tutkimushankkeiden valmistelussa. Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit edistävät tutkimusyhteistyötä rahoittamalla tutkijatohtoreiden paikkoja, joiden tutkimusteemat tukevat kaupunkistrategioiden toteuttamista.

Tapahtumat ja tilaisuudet

Kaupunkiakatemia tuottaa yhdessä kumppaniorganisaatioiden kanssa yhteistyötä ja vuorovaikutusta edistäviä tapahtumia. Kaupunkiakatemia järjestää muun muassa kaikille avoimia aamukahvitilaisuuksia, joissa käsitellään ajankohtaisia kaupunkiteemoja sekä käytännön kehittämistyön että tutkimustiedon näkökulmista.

Opetusohjelmayhteistyö

Kaupunkiakatemia tukee kaupunkiyhteistyötä myös yliopistojen kaupunkitutkimuksen opetuksessa. Kaupunkiakatemia edistää opiskelijoiden työharjoittelumahdollisuuksia yhteistyökaupungeissa sekä etsii ja välittää lopputöiden aiheita. Keväisin järjestetään lopputyömarkkinat, jossa opiskelijat ja lopputöiden aiheiden tarjoajat kohtaavat.

Koulutusyhteistyössä keskeinen kumppani on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen Urban Studies & Planning -maisteriohjelma, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä kaupunkien monimutkaisista haasteista sekä niiden ratkaisemisesta tutkimukseen pohjautuvan suunnittelun keinoin.

Lisätietoa www.urbanacademy.fi.