Kesätöihin Vantaalle!

Vantaan kaupungin kesätöiden hakuaika on käynnissä 18.1.-26.2.2021. Töitä on tarjolla noin 450 nuorelle. Yleisimpiä kesätyökohteita ovat puistojen ja liikuntapaikkojen kunnossapito, nuorisopalvelut, kirjastot ja toimistot. Ammattiin opiskelevia nuoria palkataan eniten sosiaali- ja terveystoimen hoitotehtäviin.

− Kunta-alalla on mielenkiintoisia työtehtäviä enemmän kuin moni arvaakaan. Vantaalla haluamme tänäkin vuonna tarjota mahdollisimman monelle mahdollisuuden kesätyöhön, sillä se on loistava mahdollisuus paitsi kerryttää työkokemusta ja pankkitiliä myös saada jalkaa oven väliin tulevaisuuden työllistymistä varten, kertoo henkilöstö- ja konsernijohtaja Kirsi-Marja Lievonen.

Kesätöitä on tarjolla ensisijaisesti korkeakouluopiskelijoille ja ammattiin opiskeleville. Ammattiin opiskelevilla kesätyöjakso on kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Lisäksi paikkoja on myös lukiolaisille ja 15 vuotta täyttäneille koululaisille. Koululaisten ja lukiolaisten työsuhteen kesto on yleensä yksi kuukausi. Työt ajoittuvat pääsääntöisesti kesä-elokuulle.

Kesätyöpaikkojen hakeminen

Vantaan kesätyöpaikkoja haetaan sähköisen Laura-rekrytointijärjestelmän kautta. Tarkemmat kuvaukset työtehtävien sisällöistä ja kelpoisuusvaatimuksista löytyvät hakuilmoituksista ja www.vantaarekry.fi -sivuston 'Harjoittelu ja kesätyö' -ammattialakategoriasta.

Mietitkö millaista Vantaalla on olla töissä? Somesta ja Instagramista löydät meidät hashtagilla #töissävantaalla. Työntekijöidemme mielenkiintoisia tarinoita ja urapolkuja löydät myös Tarinoita Vantaalta -sivulta.

Seuraa myös Vantaan kaupungin sometilejä Twitterissä, Linkedinissä, Facebookissa ja Instagramissa.

Vantaan strategia ja visio

Vantaan visio on olla rohkea ja rento Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus.
Kaupunki on sitoutunut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen toiminnassaan ja päätöksenteossaan.

Ajankohtaista


Twitter