Huonolle käytökselle nollatoleranssi! #ollaanihmisiksi

Ollaan ihmisiksi - lahihoitajan kuva

Vantaalla on nollatoleranssi kaikenmuotoista uhkailua ja väkivaltaa vastaan. Syksyllä 2019 kampanjoimme näkyvästi uhka- ja väkivallanvastaisella kampanjalla #ollaanihmisiksi.

Kiinnitämme entistä paremmin huomiota työturvallisuusriskien tunnistamiseksi ja työturvallisuuden kehittämiseksi. Päämäärämme on kirkas: tehdä Vantaasta Suomen turvallisin kunta tehdä töitä.

Haluamme osaltamme herätellä asiakkaita miettimään omaa rooliaan asiakaspalvelutyötä tekevien ihmisten työhyvinvoinnin edistämisessä. Haluamme taata henkilöstöllemme työrauhan, jotta jokaisen olisi mukava tulla aamulla töihin.

#ollaanihmisiksi-kampanja näkyy muun muassa postereina työpaikoilla, esitysaineistoina asiakastilaisuuksissa ja vanhempainilloissa, artikkeleina ja blogeina webissä sekä sosiaalisessa mediassa sekä bussipysäkkimainoksina syksyn aikana.

Vantaan #ollaanihmisiksi-kampanja on jatkoa Kaupan liiton, työ- ja elinkeinoministeriön, Työelämä 2020 -hankkeen, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Päivittäistavarakauppa ry:n samannimiselle kampanjalle vuodelta 2017.

Pysäköinnintarkastajille käyttöön videokamerat

Vantaan kaupungin pysäköinnintarkastajat saavat käyttöönsä tallentavat videokamerat, joilla lisätään tarkastajien turvallisuutta uhka- ja väkivaltatilanteissa.

Kriisijohtamiseen luvassa lisää treeniä

Kesäkuun alussa Vantaan kaupunki sai uuden riskienhallintapäällikön Lauri Holapasta. Millaisia riskejä Holappa Vantaalla hallitsee?

"Välillä tuntuu etten ole edes ihminen"

Terveydenhuollon henkilökunta on yksi suurimmista ammattialoista, joka kohtaa fyysistä tai henkistä väkivaltaa tai uhkailua työssään. Lähihoitaja Sonja Kulmala kertoo työnsä varjopuolista.

Työrauha kuuluu ihan jokaiselle

Kun turvallisuusasiantuntija Petri Haapasen puhelin soi, on Vantaan kaupungin sivistystoimessa tapahtunut uhka- tai väkivaltatilanne, jossa tarvitaan asiantuntijan konsultaatiota.

Lukiossa turvallisuus on yhteinen asia

Tikkurilan lukio on mainio esimerkki koulusta, jossa turvallisuus on osattu juurruttaa osaksi työyhteisön arkea. Ison yksikön rakennusvaiheessa 2000-luvun taitteessa haluttiin jo varmistaa, että arki on koulussa sujuvaa ja turvallista. Olihan koulu ensimmäinen suurlukio Vantaalla.

Tikkurilan kirjastossa häiriökäyttäydyttiin

Tikkurilan kirjastopuiston suuret käyttäjämäärät ja juna-aseman sekä Dixin läheisyys lisäsivät uhka- ja vaaratilanteita Tikkurilan kirjastossa.

Vantaan sovittelutoimiston työntekijät kohtaavat joskus työssään kiperiäkin rikos- tai riitatilanteita. Hyvä työyhteisön tuki on tällöin ensiarvoista.

Ajankohtaista

Twitter