Kuukauden ötökkä

Kuvat ja tekstit: Seppo Parkkinen

Marraskuu

Tuomenpisarpirkko, Halyzia sedecimguttata

Marraskuussa hyönteismaailma hiljenee, useimmat lajit ovat asettuneet tai ovat asettumassa talvilevolle. Talvehtimisasteet vaihtelevat lajiryhmien ja lajien välillä, ja jokainen hyönteinen on sopeutunut talvehtimaan lajilleen tyypillisessä kehitysvaiheessa: munana, toukkana, kotelona tai aikuisena. Kaikki noin 60 leppäkerttulajiamme talvehtivat aikuisina. Kauniskuvioinen tuomenpisarpirkko on hakeutunut vanhan raidan tyveen etsimään turvallista talvisijaa.

Lokakuu

Tunturimittari, Epirrita autumnata

Tunturimittari on nimestään huolimatta koko maassa yleinen mittariperhonen. Nimen perustana on se, että laji aiheuttaa ajoittain metsätuhoja Lapissa; viimeisin oli vuosina 1965-1966, jolloin toukkien massaesiintymä yhdessä puiden kannalta epäsuotuisten ympäristötekijöiden kanssa johti laajoihin metsätuhoihin. 5000 km(2) Ylä-Lapin tunturikoivikoita kaluttiin lehdettömiksi, ja yli 1000 km(2) jäi puuttomaksi. Se johti pysyvään metsänrajan alenemiseen. Etelä-Suomessakin laji on hyvin yleinen syysöiden lentelijä, mutta täällä se ei aiheuta tuhoja. Tunturimittarin siipien kuviointi on varsin vaihteleva.

Syyskuu

Hyppiäinen, Tomoceridae

Korkeintaan puolen sentin mittaisia hyppyhäntäisiä on valtavin määrin maaperässä, karikkeessa, sammalikossa. Lajejakin Suomessa tunnetaan noin 250. Näitä pieniä kuusijalkaisia - varsinaisiin hyönteisiin niitä ei nykyään lueta - on kuitenkin vaikea huomata. Nyt syksyllä jotkin hyppyhäntäiset viihtyvät sienissä, joissa ne ruokailevat: syövät sientä, sienirihmaa tai levää sienen pinnalta. Sienistä ne erottuvat, ja tähän vuodenaikaan hyppyhäntäisiä näkeekin helpommin. Tomoceridae-heimon hyppiäiset kykenevät hyppyhankonsa avulla huimiin loikkiin, kevyesti 10 sentin päähän. Sama jos itse hyppäisit jalkapallokentän maalilta vastapuolen maalille – tasajalkaa!

Elokuu

Elokorento, Sympetrum flaveolum

Monet hyönteisemme ovat saaneet suomenkielisen nimensä lajin tärkeimmän esiintymiskuukauden mukaan. Meillä on huhtiyökkönen, toukohärkä (kovakuoriainen) ja monia muita. Sudenkorennoistakin löytyy yksi: elokorento, jonka varmin esiintymiskuukausi on elokuu. Laji tosin aloittaa lentonsa jo aiemmin ja lopettaa myöhemmin, mutta elokuussa sen pitäisi olla koko esiintymisalueellaan Etelä- ja Keski-Suomessa lennossa. Kuvassa on kauniin punertavasävyinen koiras, jonka erottaa lähisukulaisistaan parhaiten kellertävästä väristä siipien tyvillä

Heinäkuu

Rantahämähäkki, Dolomedes fimbriatus

Rantahämähäkki. Kuva: Seppo Parkkinen

Vauhtiraidallinen rantahämähäkki eli raitarantuli on kookkaimpia hämähäkkejämme, raajoineen jopa 7 cm pitkä, todella huomiota herättävä niveljalkainen. Se on rantojen ja soiden laji, jonka voi tavata rantakasvillisuudesta, laiturilta tai pitkospuilta, jopa veden pinnalta luistelemasta! Se ei kudo pyyntiverkkoa, vaan liikkuu rannalla ja vedessä etsien saalikseen hyönteisiä, joskus kalanpoikasia ja nuijapäitäkin. Naaras suojelee poikasiaan, kunnes ne hajaantuvat maailmalle naaraan kutoman seittipallon sisältä. Rantahämähäkki voi elää monta vuotta.

Kesäkuu

Mäntykiitäjä, Sphinx pinastri

Kukkivat syreenipensaat houkuttelevat hyönteisiä medenhakuun ja pölytystehtäviin sekä päivin että öin. Komeimpia yön kävijöitä ovat kiitäjät, jotka surahtavat paikalle lämpiminä öinä, kun tuulenvire levittää sopivasti kukkien tuoksua. Ne lentävät kolibrien lailla, kukkiin laskeutumatta, vain pitkän imukärsänsä kukkaan työntäen. Harmaanruskean kirjava mäntykiitäjä on lajeistamme yleisimpiä. Kookasta ja näyttävää, siipiväliltään jopa 9-senttistä lajia tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa. Sen toukka syö männynneulasia.

Toukokuu

Mantukimalainen, Bombus lucorum

Pitkästä talvihorroksesta vironneet kimalaiskuningattaret aloittavat kevätkauden ravitsemalla itseään pajunkukkien medellä. Pajujen suuri merkitys korostuu, kun tässä vaiheessa luonnossa on niin vähän muita medentarjoajia. Riittävän kevätravinnon saaminen on kimalaisille elintärkeää, jotta ne vähän myöhemmin jaksavat lähteä etsimään pesäpaikkaa ja perustaa uuden yhteiskunnan – jonka työläiset sitten pölyttävät esimerkiksi mustikat. Ilman pajuja ei siis saataisi mustikoita! Kellan-, mustan- ja valkoisen kirjava mantukimalainen on yleisimpiä kimalaislajejamme.

Huhtikuu

Liuskaperhonen, Nymphalis c-album

Auringonpaisteessa lentävät värikkäät kevätperhoset luovat iloa sinne, missä vain näyttäytyvätkin. Aikuisina talvehtineista päiväperhosista tutuimpia ovat nokkos-, neito- ja sitruunaperhoset sekä suruvaipat, mutta liuska- eli herukkaperhonen on tuntemattomampi. Sekin on varsin yleinen oranssin- ja ruskeankirjava laji. Kun liuskaperhonen nostaa erikoisen muotoiset siipensä pystyyn toisiaan vasten, paljastuu takasiipien tummilta alapinnoilta hätkähdyttävän selvärajainen valkoinen c-kirjain. Siitä laji on saanut tieteellisen nimensä.

Maaliskuu

Ruostesiipi, Phragmatobia fuliginosa

Ruostesiipi on ruusunpunertavine värisävyineen kaunis pieni perhonen, mutta sitä pääsee näkemään hyvin harvoin. Keväthangilla reippaasti etenevä karvainen noin kolmesenttinen toukka sen sijaan on tavallinen näky monenlaisissa ympäristöissä. Toukan väritys vaihtelee vaaleanruskeasta punaruskeaan ja täysin mustaan, mutta sitä ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Talven toukkana viettänyt ruostesiipi etsii nyt keväällä sopivaa koteloitumispaikkaa.

Ajankohtaista

Twitter