Vantaa Iloa! - Poikkeuksellista tekemistä

Nainen ja koira kosken rannassa

Koronakriisin aiheuttamissa poikkeusoloissa kaipaamme kaikki mielekästä puuhaa vapaa-aikaamme. Lähes kaikki harrastustilat ovat nyt kiinni, toiminta keskeytetty ja sosiaalisia kontakteja tulee välttää, mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö Vantaalla olisi tekemistä.

Kokoamme tälle sivustolle poikkeusoloissa käytössä olevia vapaa-ajan palveluita ja mahdollisuuksia arkielämän rikastuttamiseen. Tekemistä löytyy liikunnan, kulttuurin ja kirjaston palveluista sekä nuorille ja nuorille aikuisille! Juttuseuraa löytyy juttupuhelimesta.

Liikuntaa ja hyvinvointia verkossa

Jumppaavia ihmisiä

Kaupunki yhteistyökumppaneineen tarjoaa asukkailleen maksutonta ohjattua liikuntaa verkossa. Vantaan kaupungin omat liikunnanohjaajat ja liikuntakeskus Fressin ohjaajat vetävät tunteja Fressi-TV:ssä, ja lisäksi tarjolla on Vantaan Voimisteluseuran live-jumppia. Tutustu tarjontaan ohjatun liikunnan verkkosivuilla!

Vantaan kortteliliigassa on ehditty pelata futista, sählyä ja lätkää. Poikkeusoloissa perinteinen joukkueurheilu ei onnistu, mutta ei hätää: kortteliliigassa kokeillaan seuraavaksi E-urheilua! Toukokuussa starttaavat mittelöt Rocket Leaguen Soccar-autofutispelissä. Kokoa kahden hengen joukkue ja ilmoittaudu mukaan! Lisätietoja ja ilmoittautuminen kortteliliigan nettisivuilla.

Vantaa on ottamassa käyttöön 12 kuukauden elintapaohjausmallin, jonka kolme ensimmäistä kuukautta ovat nyt kaikkien hyödynnettävissä veloituksetta. Asenna siis hyvinvointisovellus puhelimeesi ja hyppää mukaan! Lisätietoja ja linkki sovelluksen lataussivulle hyvinvointiohjelman sivuilla.

Vantaan Liikkuvan koulun, päiväkodin ja opiskelun yhteiselle Instagram-tilille @vantaaliikkuu lisätään päivittäin tekemistä ja liikuntavinkkejä perheille. Liikunnallista puuhaa sekä erilaista sisältöä ja inspiraatiota poikkeustilan ajalle löydät kootusti Poikkeustilapuuhaa Vantaalla -sivustolta!

Nuorille tukea ja tekemistä monipuolisesti

Nuorisotilat ovat suljettuina, mutta kaupungin nuorisotyöntekijät jalkautuvat yhä nuorten pariin ja kohtaavat nuoria verkossa. Käytössä ovat monet sosiaalisen median kanavat sekä mm. Discord-kanavat, joissa nuoret pääsevät juttelemaan työntekijöiden kanssa.

Kulttuurisen nuorisotyön taidetoimintaa on siirretty kesään ja syksyyn, mutta taidesisältöjä on tarjolla myös nyt erilaisilla verkkoalustoilla. Kulttuurisen nuorisotyön kanavia Instagramissa ovat @art4all.vantaa, @animaatioasema ja @videotaidepaja.

Nuorten työpajat palvelevat virtuaalisesti, ja etsivä nuorisotyö työskentelee edelleen 16-28-vuotiaiden koulu- tai työelämän ulkopuolella olevien vantaalaisten nuorten kanssa. Etsivät tavoittaa numerosta 050 312 4372 tai sähköpostilla etsivanuorisotyo@vantaa.fi. Etsivät vastaanottavat edelleen myös huoli-ilmoituksia yhteistyökumppaneilta. Ilmoituksen voit jättää nettisivujemme kautta. Huoli-ilmoituksen voi tehdä myös nuori itse tai joku hänestä huolissaan oleva läheinen. Tavoitat etsivät nuorisotyöntekijät myös esimerkiksi Instagramissa @vantaanetsivat ja @henrikipina.

Nuorten ja nuorten aikuisten palvelut sekä yhteystiedot löytyvät kootusti Sivistysvantaan sivuilta.

Kirjaston palvelut

Kirjapino pöydällä

Vantaan kirjastot avasivat varausten noudon kirjastoista 11.5.2020. Kirjastoista voi lainata etukäteen varattua aineistoa sekä palauttaa lainoja. Vaikka asiointi on rajattua, varausten kautta käytettävissä on kaikkien Helmet-kirjastojen aineisto. Kirjastot ovat avoinna rajoitetuin palveluin 31.5.2020 asti.

Yleisissä kirjastoasiointiin liittyvissä kysymyksissä voit soittaa Tikkurilan kirjaston asiakaspalvelunumerossa 043 824 8307 ma-pe klo 9-16.

Kirjasto tarjoaa myös puhelinneuvontaa e-kirjaston käyttöön, digiasiointiin ja etätapahtumiin osallistumiseen liittyvissä asioissa keskiviikkoisin klo 9-11. Neuvontaa saat soittamalla numeroon 043 8250963 (pvm/mpm).

Luettavaa verkossa

Luettavaa, katsottavaa ja kuunneltavaa löytyy Helmetin e-kirjastosta silloinkin kun kirjasto on suljettuna. Kirjaston e-palvelujen käyttöön tarvitset kirjastokortin ja pin-koodin. Jos sinulla ei ole kirjastokorttia, voit 6.4.2020 alkaen saada käyttöösi väliaikaisen kirjastokortin e-aineistoja varten. Seuraa uutisointia ja ohjeita aiheesta osoitteessa helmet.fi.

E-kirjastosta löydät kirjoja, äänikirjoja, sanoma- ja aikakauslehtiä, kielikursseja ja paljon muuta. Tutustu e-kirjastoon osoitteessa helmet.fi/ekirjasto.
Huomaathan myös Koko kansa lukee e-kirja-kampanjan 13.4.2020 asti. Katso lisää: Koko kansa lukee

Jos kirjaston omista palveluista ei löydy sopivaa luettavaa, löytyy kirjaston sivuilta myös paljon vinkkejä muihin maksuttomiin e-kirjapalveluihin, joiden käyttöön ei tarvita kirjastokorttia. Luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa kirjaston ollessa kiinni.

Kirjaston palvelut lapsille ja perheille ovat myös siirtyneet verkkoon. Katso kirjaston vinkit etäkouluun ja vapaa-aikaan.

Kirjaston toimintaa ja tapahtumia etänä

Kirjastoissa tehdään myös etänä monenlaista toimintaa kaikenikäisille kuntalaisille. Etäyhteyden välityksellä on mahdollista keskustella kirjallisuudesta, osallistua kielikahvilaan, opetella äänikirjan kuuntelua tai vaikka lukea soturikissalle.

Lue lisää kirjaston etätapahtumista

Hyvinvointia ja oppimisen iloa verkossa

Opiston kukka

Toiminta opistolla jatkuu kiireisenä, vaikka maailma osittain onkin pysähtynyt. Loppukevääseen on suunniteltu paljon lisää verkko-opetusta sekä verkkoluentoja ja tarjonta laajenee kaiken aikaa. Löydä sinäkin tekemistä verkossa!


Löydät kaikki verkkokurssit täältä: Aikuisopiston verkko-opetus keväällä 20

Juttupuhelimesta keskusteluseuraa

Vanhus soittaa puhelimella

Vantaan kaupunki on avannut uuden Juttupuhelimen, joka tarjoaa vapaamuotoista juttuseuraa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen aikana. Puhelin palvelee arkisin klo 11-15 numerossa 09 839 50420.

Tekemistä ja puuhaa koko perheelle

RimCirkus Kuvaaja Hanna Nyman

Virtuaalinen Martinus tarjoaa esitystallenteita Martinuksesta ja Vantaan kulttuuripalveluiden tuottamaa sisältöä. Haluamme tarjota kaikille kulttuurielämyksiä poikkeuksellisen arjen keskellä. Sieltä löytyy pian mm. satu videoita, skam tallenne sekä muuta ajankohtaista! Sivut päivittyvät jatkuvasti - käy vilkaisemassa!

Taidekaruselli-kerhotoiminnan youtube-kajatkossa navalta löytyy lapsiperheille, varhaiskasvattajille ja luokanopettajille suunnattuja kuvataiteen ja tanssin taideharrastusvideoita.

Tervetuloa Oopperan ja Baletin virtuaalinäyttämölle! Täällä voit katsoa ja kuunnella mm. esitystallenteita, trailereita ja tekijöiden haastatteluja. https://oopperabaletti.fi/stage24/

RimCirkus-hankkeen blogista löytyy videoita, materiaaleja sirkus- ja draamaleikkeihin myös kotona tehtäväksi.

Lastenkulttuurikeskuksen sivuilta löytyy monelaista tekemistä taiteen ja kulttuurin harrastamiseen etänä.

Vantaan kuvataidekoulu on näin poikkeustilan aikana pyrkinyt ilahduttamaan ja aktivoimaan kaupunkilaisia, muitakin kuin oman koulun oppilaita. Facebookissa on mm. järjestetty viikkokisa, joka on ehtinyt jo kolmanteen kilpailuun. Siellä julkaistaan myös aika ajoin mukavia ja helppoja taidetehtäviä, jotka sopivat ajankuluksi muillekin kuin kuvataidekoululaisille ja joiden tekemiseen tarvittavat materiaalit löytynevät useimmilta kotoa.
Pääsiäiseksi kuvataideopettaja Aino Pulkkinen on tehnyt taikataikinatehtävän joka löytyy Vantaan kuvataidekoulun Facebook-sivulta > https://www.facebook.com/vantaankuvataidekoulu ja Youtubesta > https://youtu.be/SbNKz6ebvaI

Harrasta kotona

Harrastakotona.fi on lapsille ja nuorille suunnattu harrastamisen paikka netissä. Sivustolta löytyy monipuolista tekemistä sekä taide- ja kulttuurielämyksiä helposti ja maksuttomasti. Harrastakotona.fi- sivuilla on ammattilaisten tuottamia ohjeita ja ideoita taiteen kokeilemiseen ja harrastamiseen.

Helppokäyttöisille sivuille on valittu taidetekemistä aina parkourista sirkukseen ja sarjakuvasta tanssiin. Lapsi voi tutustua sivuihin yksin tai vanhemman kanssa. Sivujen sisältöjä voidaan käyttää myös etäopetuksessa.

Sivuilta löytyy lisäksi esitystallenteita, virtuaalivierailuja sekä kalenteri, jossa näkyy tulossa olevia live stream -esityksiä. Sivut on tuotettu suomeksi ja ruotsiksi.

Virtuaalimatka Vantaan museoihin

Kaupunginmuseo
Vantaa-kanavalla pääsee museokierrokselle joka perjantai. Mukana ovat kaupungin omien museoiden – taidemuseo Artsin ja Vantaan kaupunginmuseon – lisäksi Suomen ilmailumuseo sekä Vantaan Maatalousmuseo.

Museon ovi aukeaa virtuaalisesti 3.4. alkaen osoitteessa vantaakanava.fi seuraavasti:

  • 3.4. Vantaan taidemuseo Artsi
  • 10.4. Suomen ilmailumuseo
  • 17.4. Vantaan Maatalousmuseo
  • 24.4. Vantaan kaupunginmuseo

Virtuaalikierroksille Artsin Kuvanvapaus -näyttelyyn

Vantaan taidemuseo Artsin Kuvanvapaus -näyttely on suljettu, mutta sen aihe – miten kuvien kautta voi käsitellä vaikeitakin yhteiskunnallisia asioita – on ajankohtaisempi kuin koskaan. Mihin kuvan vapaus rajoittuu? Koskevatko sananvapauden säännöt myös kuvia?

Yhteistyössä Vantaa-kanavan kanssa on kuvattu ja tuotettu kaksi virtuaalista kierrosta näyttelyyn.

  • Ensimmäisessä videossa näyttelyn kuraattori Jean Ramsay esittelee näyttelyä ja sen teemoja: https://vantaakanava.fi/virtuaalimatka-museoihin-artsi/
  • Toisessa videossa museon opas ja työpajaohjaaja Minttu Ypyä kertoo näyttelystä lisää. Tämän videon rinnalla myös tehtäviä koululaisille ja kaikille kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille. Tehtävät ja video löytyvät museon nettisivuilta

Ajankohtaista


Twitter