Nuori, kenen elämää elät?
Uskallatko kuunnella tarkkaan, että kenen elämää elät? Mikä saa sinut valitsemaan juuri tietyn ammatin tai uran? Joskus tärkeintä ei ole se, mitä päätät. Isompi asia voi olla se, miten teet valinnan.
Koulurauhaa!
Valtakunnallinen koulurauha julistetaan vuonna 2024 Hämeenlinnan Seminaarin koululta. Valtakunnallisen koulurauhan julistuksen tavoitteena on lisätä hyvinvointia kouluissa ja edistää turvallisuutta. Opiskelijoiden ideoiman ja toteuttaman ohjelman avulla on korostettu vuosi toisensa jälkeen tärkeitä
Huomioi lapset ja nuoret liikenteessä vuoden jokaisena päivänä
Liikenneturvallisuusviikkoa vietetään 9.–13.9.2024. Turvallinen liikennekäyttäytyminen alkaa lapsuudessa, ja aikuisten tuki on tärkeää koko nuoruuden ajan. Vanhemmat toimivat roolimalleina ja huolehtivat turvavarusteista.
”Ryijykurssi oli yksi loppuvuoden kohokohdista”
Pääsemme jälleen ihailemaan Aikuisopiston ryijy-kurssin upeita töitä.
Voiko sisäilmasta saada myös kehuja?
Vantaalla on tekninen järjestelmä, jolla käyttäjä voi antaa palautetta sisäilmasta ja seurata olosuhteita. Sen kautta voi kertoa havainnoistaan. Kaksi kolmasosaa palautteesta on ollut negatiivista ja kolmasosa positiivista.
Avoin kohtaamispaikka Pikku Liito tarjoaa opiskelijoille monipuolisia harjoittelukokemuksia
Tikkurilan sydämessä sijaitseva avoin kohtaamispaikka Pikku Liito tarjoaa opiskelijoille monipuolisia harjoittelukokemuksia. Laurean sosionomiopiskelijat viihtyivät harjoittelussaan lapsiperheiden avoimessa kohtaamispaikassa.
Erasmus+ -kurssi opettajaopiskelijan silmin
Käsityönopettajamme Salla Porra osallistui Venetsiassa Erasmuksen kautta kurssille Using Works of Art in the Classroom − Theory and Practice. Tässä hänen mietteitään kurssista ja taiteesta.
Erasmus+ changes lives
Bert shares his experiences as a Erasmus+ trainee at Sotungin lukio.
Samanlainen ja erilainen Rheine
Sotungin lukion opiskelijat Noona, Vivian ja Toni viettivät kaksi viikko Erasmus+ -vaihdossa Saksan Rheinessa. Lue heidän vaihtokokemuksistaan.
Näkökulmia Euroopan unioniin
Sotungin lukio sai lukuvuodelle 2022 - 2023 rahoituksen EU:n Jean monnet - ohjelmasta. Rahoituksella toteutetaan EU-aiheinen projekti, jossa opiskelijat tutustuvat monesta eri näkökulmasta Euroopan unioniin.