Sipoonkorpi Hop-On Hop-Off
Sipoonkorven kansallispuistoon pääsee kesällä 2025 jälleen vaivattomasti ja ekologisesti Sipoonkorpi Hop-On Hop-Off -bussin kyydissä. Bussi liikennöi tuttuun tapaan kesäkauden ajan, 10.5.-5.10.2025 lauantaisin ja sunnuntaisin.
Peruskoulut
Vantaalla on alakouluja, yläkouluja ja yhtenäiskouluja. Jokainen peruskoulu on listattu tälle sivulle. Koulujen yhteystiedot löydät koulujen omilta sivuilta.
Sanomalan opetuspisteen sisäilma
Sanomalan opetuspisteen sisäilmatiedotteet koottuna tälle sivulle.
Kartanonkosken koulun kerhot
Kartanonkosken koulussa on monipuolista kerhotoimintaa. Osa kerhoista on koulun omia kerhoja, joissa ohjaajina toimivat koulun opettajat. Joitakin kerhoja koulu järjestää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, esimerkiksi Harrastusten Vantaa.
Suunta kohti kestäviä, kansainvälisiä ja kotoisia kaupunkeja – Vantaan hallitusohjelmatavoitteet
Vantaan kaupungin ja kaupunkiryhmien hallitusohjelmatavoitteet
Soveltavaa liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä
Vantaalaiset urheiluseurat sekä kansanterveys- ja potilasjärjestöt järjestävät monipuolisesti soveltavan liikunnan ryhmiä. Soveltava liikunta antaa mahdollisuuden osallistumiseen heille, joille on vaikeaa vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen vuoksi osallistua yleisiin
Vantaan Megarekry
Vantaan Megarekry on vuosittain järjestettävä rekrytointitapahtuma, johon osallistuminen on maksutonta sekä työnantajille että työnhakijoille.
Ylästön koulun rakennus ja tilat
Ylästön koulu on valmistunut vuonna 2008, ja laajennusosa otettiin käyttöön vuonna 2019 koulun kasvaessa yhtenäiskouluksi.
Vantaan väestötiedoille oma sivusto
Vuodenvaihteen väestötiedot on ensimmäistä kertaa julkaistu omana verkkosivustona. Tällä sivulla voit tutustua julkaisun ja Excel-taulukko-osion lisäksi tilastojen taustalla oleviin aluejakoihin, käsitteisiin ja tietolähteeseen.
Hämeenkylän koulun musiikkiluokat
Hämeenkylän koulussa on musiikkiluokkatoimintaa 3. - 9. -luokilla.