Vanhemmat mukaan kouluun ja työelämään
Vanhemmat mukaan kouluun ja työelämään on Vantaalla toimiva hanke, joka on suunnattu vantaalaisille maahan muuttaneille vanhemmille.
Rahoittajat
Mistä vanhemmmat mukaan -toiminnassa on kyse?
Vanhemmat mukaan kouluun ja työelämään -hanke on suunnattu vantaalaisille maahan muuttaneille vanhemmille. Vanhemmat mukaan (VaMu) toiminta on osa Vantaan kotoutumisen palveluita.
Hanke päättyy vuoden 2025 lopullta.
Hankkeen tavoitteena on ollut edistää kestävää kotoutumista siten, että vahvistetaan osallistujien:
- arki- ja työelämän suomen kielen taitoa
- suomalaisessa yhteiskunnassa toimimista ja osallisuutta
- kodin ja koulun/varhaiskasvatuksen välistä yhteistyötä
- opiskelu- ja työelämävalmiuksia sekä tuetaan joustavasti jatkopolulle pääsemistä.
Miten suomen kieltä opitaan toiminnan kautta?
Vanhemmat oppivat S2-valmentajan ohjauksessa suomen kieltä toiminnan avulla sekä tutustuvat alueeseen, sen palveluihin sekä suomalaiseen yhteiskuntaan ja koulutusjärjestelmään. Tavoitteena ovat opinnot ja työelämä.
Osan viikosta vanhemmilla on mahdollisuus osallistua alaluokkien opetukseen tai varhaiskasvatuksen lapsiryhmien toimintaan. Osallistumalla perusopetukseen sekä varhaiskasvatuksen toimintaan vanhemmat oppivat lisää suomen kieltä päivittäisissä kohtaamisissa niin lasten kuin aikuisten kanssa. Lisäksi ymmärrys kasvatusalasta ja työn merkityksellisyydestä lisääntyy.
Toimintaan ovat tervetulleita maahan muuttaneet vanhemmat, joilla on oleskelulupa sekä lapsi alueen koulussa, päiväkodissa tai kotihoidossa.
Toimintaa on neljänä päivänä viikossa/ neljä tuntia kerrallaan. Mukaan ryhmään voi tulla pienen lapsen kanssa.
Hanke on osa Vantaan kaupungin myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelmaa (MEK) 2023–2025 ja sen toteuttaa Vantaan kotoutumispalvelut. Toimintaa on toteutettu yhteistyössä perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen kanssa.
Hanke on toimut Vantaalla viidellä alueella:
• HAKUNILA
• HAVUKOSKI
• LÄNSIMÄKI
• MIKKOLA
• MYYRMÄKI
Ilmoittautuminen mukaan toimintaan
Hankkeen päättyessä vuoden 2025 lopulla, ohjeita toimintaan osallistumista varten jatkossa tarkennetaan. Voit olla yhteydessä omaan työllisyysasiantuntijaasi, jos sinulla on asiakkuus työllisyyspalveluissa.
Voit seurata hanketta Facebookissa ja Instagramissa. Hankkeen kanavat poistetaan helmikuun 2026 aikana.
Kannustamme siirtymään hankekanavistamme seuraamaan kansainvälisten asiakkaiden työllistymistä ja kotoutumista käsittelevää sisältöämme kansainvälisten asiakkaiden palveluidemme LinkedIn-kanavaan ja Vantaan työllisyyspalveluiden Facebookkiin.
Katso hankkeen esittelyvideo.
Katso video: "Vamu – me haluamme sinut mukaan!"
Video: Video: Tussitaikurit Oy / Marker Wizards Ltd
Esitteet ja hankkeen osallisuusmateriaalit
Hanke-esitteessä annetaan tietoa Vamu-toiminnasta eri kielillä (Englanti, Ruotsi, Albania, Arabia, Dari, Kurdi sorani, Somali, Turkki, Ukraina, Uzbekki, Venäjät).
Osallisuustyövälineen avulla voidaan selvittää asiakkaan osallisuuden kokemuksia elämän eri osa-alueilla ja niiden yhteyttä kotoutumisen prosessiin.
Toimintakorttien tarkoituksena on herättää keskustelua ja lisätä tietoisuutta osallisuuden
teemoista toiminnallisin menetelmin.
Osallistuuttyövälineen väittämätaulukon avulla, väittämiin vastaamalla saa selville, missä asioissa asiakas kokee osallisuutta, missä joskus ja missä ei ollenkaan. Samassa laajemmassa dokumentissa myös kokonaisuuteen kuuluvat toimintakortit.