Palveluryhmä: Kaupunkisuunnittelu

Veromiehessä Aviapolis Urban Blocks -alueelle asuntoja, työpaikkarakentamista ja virkistysaluetta

Kaavoitushanke

Alueelle asemakaavoitetaan asuntoja n. 3 000 uudelle asukkaalle. Työpaikka- ja muuta rakentamista tulee noin viidennes alueen rakentamisen kokonaislaajuudesta.

Aviapoliksen suuralue

Veromieheen Manttaalitielle kerrostaloasumista

Kaavoitushanke

Manttaalitien varteen on asemakaavoitettu asuntoja noin 640:lle asukkaalle. Asuinrakennusten kerroskorkeuden vaihtelevat viidestä kahdeksaan.

Aviapoliksen suuralue

Mondon kortteliin hotelli, toimistorakennuksia ja pysäköintilaitos

Kaavoitushanke

Aviapoliksessa Mondon kortteliin Kehäradan pohjoisaseman lähiympäristöön on asemakaavoitettu hotelli, toimistorakennuksia, vehreä sisäpiha ja pysäköintilaitos.

Aviapoliksen suuralue

Mikkolan kerrostaloalue laajenee

Kaavoitushanke

Mikkolassa Pihkalantien varrelle rakennetaan kahdeksan uutta kerrostaloa. Alueelle tulee arviolta 350 asuntoa. Asemakaava on tullut voimaan.

Korson suuralue

Kaivokselan yleissuunnitelma

Kaavoitushanke

Nro 014800 - Alue käsittää Vanhan Kaivokselan 1960-luvun aluerakennuskohteen. Työssä tarkastellaan täydennysrakentamistapoja historialliset arvot säilyttäen.

Myyrmäen suuralue

Grand Wing Auramoon monipuolisten toimintojen alue

Kaavoitushanke

Grand Wing Auramo asemakaavalla mahdollistetaan kaupunkimainen, monipuolisten toimintojen alue. Alueelle tulee asumista jopa 1200 uudelle asukkaalle.

Aviapoliksen suuralue

Martinlaaksontielle radan varteen asumista ja liiketilaa

Kaavoitushanke

Nro 002413 – Keskustaan kaavoitetaan 3-14 -kerroksisia kerrostaloja. Rakennukset ovat korkeimmillaan Martinlaaksontien varressa ja madaltuvat pientaloalueen suuntaan.

Myyrmäen suuralue

Kivistössä koteja noin 500 uudelle asukkaalle Kvartsijuoneen

Kaavoitushanke

Nro 233000 - Tulevan Lapinkylän aseman läheisyyteen kaavoitetaan asuntoja noin 500 uudelle asukkaalle sekä julkisia ja kaupallisia palveluja kuten päiväkoti.

Kivistön suuralue

Kivistön kirkon kortteleissa yhdistetään seurakunnan toiminta ja asuminen

Kaavoitushanke

Kivistön kirkon korttelit säilyvät osittain kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten kortteleina. Osaan asemakaavoitetaan asuintaloja.

Kivistön suuralue

Hanaböleen Rosenlundin alueelle täydennetään omakotitaloja

Kaavoitushanke

Rosenlundin asemakaava Koivukylässä mahdollistaa nykyisten asukkaiden pääsyn vesihuollon piiriin. Kaava mahdollistaa yhteensä 24 erillispientalotonttia.

Koivukylän suuralue