Palveluryhmä: Talous & hankinnat
Kaupunginvaltuusto myönsi lisärahoitusta työllisyyden tukiin ja etuuksiin
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 28.4.2025 työvoimaviranomaisen tukia ja etuuksia koskevan 3 miljoonan lisämäärärahan, joka koskettaa mm. palkkatuen, starttirahan ja 55 vuotta täyttäneiden työllistämisen tukia.
Tilinpäätös 2024: Vantaan vakaa kasvu jatkuu taloustilanteesta huolimatta – tasapainoilua ja harkittuja investointeja
Vantaan kaupunki on julkaissut vuoden 2024 tilinpäätöksen. Vantaan kaupungin talous jäi noin 61 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Viime vuonna kaupungin talouteen vaikuttivat yleisen heikon taloustilanteen lisäksi muun muassa verotulojen lasku ja rakentamisen lähes täysi pysähtyminen.
Euroopan tulevaisuus rakennetaan kaupungeissa
Suomen kuuden suurimman kaupungin johto osallistui Eurocities-kaupunkiverkoston Mayors’ Summit -tapahtumaan. Samalla kaupunginjohtajat tapasivat suomalaiset europarlamentaarikot ja keskustelivat tulevan EU:n budjettikauden 2028–2034 prioriteeteista.
Pääkirjoitus: Aina vain parempi Vantaa
Kaupunginjohtaja kertoo syksyn asukaslehden pääkirjoituksessa Vantaan kasvusta ja sen tuomista mahdollisuuksista.
Kutsu markkinavuoropuheluun: työvoiman ulkopuolisten monikielisen yhteiskuntaorientaation hankinta
Vuoropuhelu on osa monikielisten yhteiskuntaorientaatioiden hankinnan suunnittelua. Ilmoittautuminen ei sido tarjouksen tekemiseen.
Vantaan kaupunginhallituksen kokouksessa käsittelyssä MAL-sopimus ja henkilöstöjohtajan viran täyttäminen
Vantaan kaupunginhallitus kokoustaa maanantaina 7. lokakuuta. Esityslistalla on muun muassa Vantaan ratikan rakentamiseen liittyvä MAL-sopimus, uuden henkilöstöjohtajan valitseminen ja Tikkurilan osaamiskampuksen uusi tavoitehinta.
Vantaa kehittää ja rakentaa tulevaisuuttaan – “Vuonna 2025 ratikan osalta painetaan kaasua”
Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen on julkaissut budjettiesityksensä vuodelle 2025. Menokasvun hillintä on ensi vuoden talousarvion keskeinen painopiste. Ennusteiden mukaan kaupungin kasvu jatkuu ja Vantaa tulee toteuttamaan tärkeitä elinvoimaa lisääviä investointeja.
Reilun kaupan viikko muistuttaa ostosvalintojen tärkeydestä
Vuosittaisen Reilun kaupan viikon tarkoituksena on muistuttaa kaikkia suomalaisia Reilun kaupan olemassaolosta ja siitä, miten kukin meistä voi vaikuttaa omilla ostosvalinnoillaan reilumpaan kaupankäyntiin. Vantaa on ollut Reilun kaupan kaupunki jo vuodesta 2015 lähtien, ja tänäkin vuonna Vantaa on
Kaupunkiympäristölautakunnalle esiteltiin asemakaavoituksen kaavoitusohjelman toteutumista
Kaupunkiympäristölautakunta kokoontui 17.9. Lautakunta muun muassa merkitsi tiedoksi asemakaavoituksen kaavoitusohjelman seurantaraportin.
Kiinteistö Oy Vantaan Helikopteritukikohta
Vantaan Helikopteritukikohta hallitsee vuokraoikeuden nojalla Veromiehenkylässä sijaitsevaa tilasta Lentokenttäalue RN:o 4:44 vuokrattua maa-aluetta ja omistaa ja hallitsee vuokra-alueella sijaitsevaa tukikohta- ja toimistorakennusta sekä muita rakennuksia ja rakennelmia.