Palveluryhmä: Ympäristö & luonto
Vantaa sitoutuu ensimmäisenä kaupunkina uudistavaan viljelyyn
Vantaan kaupunki on sitoutunut hiilineutraaliuden ja resurssiviisauden tavoitteisiin. Edistääkseen tavoitteitaan Vantaa on tehnyt ensimmäisenä kaupunkina kolmivuotisen Itämeri-sitoumuksen Baltic Sea Action Group eli BSAG-säätiön kanssa. Osana sitoumusta kaupungin pelloilta on varattu lohkoja
Kaupungin maatilan vuosi
Kaupungin maatilan vuoteen kuuluu viljelytöiden ohella maisemapeltojen ylläpitoa, kesälampaista huolehtimista ja kaupungin talvikunnossapitoa.
Itämeri alkaa katukaivosta – kaivo ei ole roskis
Vantaa on mukana kampanjassa, joka muistuttaa, että maahan heitetyt roskat voivat päätyä katukaivoon ja sitä kautta vesistöihin, sillä katuviemäriin valuvaa vettä ei pääsääntöisesti puhdisteta.
Siivoussyyskuu: Vantaa kutsuu kaikkia asukkaita mukaan siivoustalkoisiin syyskuussa
Syyskuussa Vantaalla siivotaan lähiympäristöä siistiksi. Kaupunki kutsuu mukaan kaikki asukkaat ympäristön siivoustalkoisiin syyskuun aikana. Kerää kokoon vaikka perhe, naapurit, kaveriporukka tai harrastusryhmä ja osallistu talkoisiin!
Tule viettämään Suomen luonnon päivää Kuusijärven Metsähotelliin
Kuvan kauniilla Kuusijärvellä pääsee nauttimaan luonnon lumosta monipuolisen ohjelman parissa Suomen luonnon päivänä 31.8.-1.9.
Mitä ympäristötekoja tarvitaan sinun asuinalueellesi? – Vastaa kyselyyn viimeistään 8.9. ja osallistu arvontaan
Vantaa selvittää asukkaiden näkemyksiä siitä, miten kaupungin päästövähennystoimet vaikuttavat vantaalaisten arkeen, ja miten kaupunkia tulisi kehittää, jotta arjessa tulisi tehtyä ympäristöystävällisiä asumisen, liikkumisen ja kuluttamisen valintoja.
Kaupunkiympäristölautakunnassa Vantaan ympäristövastuuraportti ja Väritehtaan alueen kaavarunko
Kaupunkiympäristölautakunta kokoontui syyskauden ensimmäiseen kokoukseen 13.8. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa Vantaan ympäristövastuuraporttia, joka kuvaa Vantaan resurssiviisaustoimien etenemistä. Vantaan tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi käsiteltiin useita
Vantaan Varistonojaan ja Espoon Niipperinojaan rakennetaan tulvimista vähentävät vesienhallintarakenteet
Rehevöityneen Pitkäjärven tilannetta parannetaan toteuttamalla kahteen kohteeseen Vantaalla ja Espoossa luonnonmukaiset vesienhallintarakenteet elo-syyskuussa.
Vehkalanmäelle valmistunut uusi luontopolku – avajaisia juhlitaan 15.8.
Vehkalanmäelle, lähelle Petikon ulkoilualuetta, on valmistunut 1,2 kilometriä pitkä luontopolku. Polun avajaisia juhlistetaan torstaina 15.8.
Rikkakasveja torjutaan tänä kesänä ekologisesti kuumavesikäsittelyllä ensimmäistä kertaa koko Vantaan katualueilla
Aiempina vuosina haitta-aineetonta kuumavesikäsittelyä on kokeiltu Vantaalla glyfosaatin rinnalla. Nyt glyfosaatin käytöstä on luovuttu katualueilla kokonaan.