Palveluryhmä: Ympäristö & luonto

Vantaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat erityisesti lämmön ja sähkön päästöjen laskun ansiosta

Uutinen

Vantaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat vuodesta 2023 vuoteen 2024 kuusi prosenttia. Sähkönkäytön päästöjen reipas lasku veti kokonaispäästöt laskuun, vaikka liikenteen päästöt samalla nousivat.

Luontoresepti vantaalaisille

Blogi Kestävä ja kukoistava Vantaa

Emme ole lääkäreitä, mutta ympäristösuunnittelijan valtuuksilla haluamme vinkata kaikille vantaalaisille seuraavia luonnon tarjoamia terveyshyötyjä. Vinkit eivät ole tuulesta temmattuja, sillä luonnon terveysvaikutukset ovat laajasti jo tunnettuja ja tutkittuja.

Vantaan ympäristövastuutyö edennyt hyvin

Tiedote

Kaupunkiympäristölautakunta kokoontui 3.6.2025 ja hyväksyi uuden 2024–2025 ympäristövastuuraportin. Raportin mukaan kaupungin ympäristötyö on edennyt hyvin kuluneen vuoden aikana. Lisäksi lautakunta käsitteli lukuisia kaavaehdotuksia.

Uusi taukopaikka retkeilijöille Vantaan Kuusijärvelle: Kuningas Kustaa III:n penkit

Uutinen

Vantaan Kuusijärvelle on rakennettu uusi taukopaikka, Kustaa III:n penkit, muistoksi kuningas Kustaa III:n historiallisesta lounaasta alueella 10.6.1775. Kuusesta valmistetut penkit sijaitsevat lähellä Sudentassun siltaa ja tarjoavat retkeilijöille levähdyspaikan luonnon keskellä.

Hakunilan suuralue

Kuusijärvellä juhlitaan uusia savusaunoja ja luontoa elokuun lopulla

Uutinen

Vantaa juhlistaa sekä luontoa että uusia savusaunoja elokuun lopulla. Uusien savusaunojen avajaisia vietetään 27.8. ja Kuusijärven luontokonsertti järjestetään jälleen 30.–31.8.2025.

Hakunilan suuralue

Lukiolaiset toivovat hävikkivaa’alta hymynaamaa – ”Jokainen voi tehdä oman osansa”

Uutinen

Vantaan lukioihin ja ammattiopisto Varian toimipisteisiin on hankittu biovaa’at. Ne mittaavat lautaselta biojätteeseen menevän ruokahävikin painon.

Kirkonkylänkosken pato puretaan osittain kalojen nousun helpottamiseksi – purku alkamassa

Uutinen

Pato puretaan, sillä se haittaa kalojen ja pohjaeliöstön kulkua joessa. Samalla kosken ranta-alueelle rakennetaan muun muassa oleskelupaikkoja ja rantautumispaikkoja melojille. Työt alkavat kesäkuun alussa.

Tikkurilan suuralue

Luonto otetaan huomioon kaupungin suunnittelussa yhä paremmin

Artikkeli

Uusien asuntojen, palvelujen ja katujen rakentaminen vaatii usein metsän kaatamista. Luontohaittoja pystytään kuitenkin minimoimaan, ja aiheutettua haittaa voidaan hyvittää parantamalla luonnon tilaa muualla.

Osallistu kesän roskienkeruu- ja vieraslajitalkoisiin!

Artikkeli

Vieraslajien torjunta ja roskien siivous luonnosta on konkreettinen toimi oman lähiluonnon hyväksi. Kaupunki järjestää talkoita pitkin kesää.

Vantaan pihojen kevätkatselmus järjestetään toukokuun lopulla

Uutinen

Vantaalla tehdään toukokuun lopussa 2025 perinteisen kevätkatselmuksen pientalo- ja teollisuusalueilla. Tavoitteena on viihtyisä, turvallinen ja siisti Vantaa.