Palveluryhmä: Ympäristö & luonto
Kestävää työmatkaliikkumista kaupungin ja yritysten yhteistyönä – Vantaa kutsuu työnantajat mukaan kehitystyöhön
Vantaalla on käynnistynyt liikkumisen ohjauksen hanke, johon toivotaan mukaan alueella toimivia yrityksiä! Hankkeen aikana kartoitetaan mitä kaupunki voi tehdä tukeakseen yritysten ja muiden työnantajien kestävän liikkumisen toimia. Kestävä työmatkaliikkuminen ei ole pelkästään yritysvastuullisuutta
Nuorakeraaminen kansa ja Myyrmäen valloitus
Myyrmäen valloitti kivikauden lopulla nuorakeraaminen kansa, jonka kulttuurivaikutteet näkyvät alueen taiteessa yhä. Mitä heistä tiedetään?
Kulttuuriympäristötyö
Vantaan kaupunginmuseossa työskentelee kaksi rakennustutkijaa ja arkeologi. Heiltä voit kysyä neuvoa kulttuuriympäristön suojelu- ja hoitokysymyksissä.
Vantaan keskuspuistoon Koivuhakaan valmistellaan puuistutuksia
Vantaan keskuspuistoon Koivuhakaan istutetaan puuryhmiä puiston reunaan Lehtitien talojen viereen.
Vantaan kaupunginhallitus kokoontuu ensimmäistä kertaa kesätauon jälkeen
Syksyn ensimmäisessä Vantaan kaupunginhallituksen kokouksessa 8.8.2022 on käsittelyssä muun muassa Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu Vantaan uudesta yleiskaavasta sekä Vantaan kaupungin lausuntoja ympäristöaiheisiin lakiluonnoksiin.
Vantaa järjestää lintuvuoden kunniaksi valokuvauskilpailun teemalla ”Lintujen syksy”
Vantaalla vietetään parhaillaan lintujen teemavuotta. Vuoden kunniaksi järjestetään kaikille avoin valokuvauskilpailu aiheesta ”Lintujen syksy”.
Vaihtelua kotitoimistolle - Kuusijärven ulkoetätyöpisteillä voi tehdä työpäivän metsän siimeksessä
Sähköyhtiö Oomi on lahjoittanut Vantaalle kaksi ulkoetätyöpistettä, jotka on tarkoitettu kaikkien vantaalaisten käyttöön. Töihin paluu loman jälkeen ei tarkoita sitä, että tarvitsisi tinkiä ympäristöstä ja luonnon läheisyydestä.
Ilmoitus ruokamyrkytysepäilystä
Ruoka- ja vesivälitteisten epidemioiden selvittämisessä yksikkö tekee yhteistyötä Vantaan ympäristökeskuksen kanssa.
Ravustuskausi alkaa – hae lupasi Tikkurilan Vantaa-infosta
Ravustuskausi alkaa Vantaalla ja koko maassa torstaina 21. heinäkuuta kello 12. Vantaan kaupungin vesialueilla kausi päättyy 15. elokuuta kello 12, kun muualla ravustusta jatketaan pääsääntöisesti lokakuun loppuun saakka.
Vieraslajien valtaamasta joutomaasta perhosten paratiisi Vehkalanmäellä
Harvinaisen viheryökkösen ja muiden pölyttäjähyönteisten elinoloja on parannettu kunnostustöillä merkittävästi.