Aina oppiva Vantaa –verkosto edistää vantaalaisten elinikäistä oppimista

Uutinen

Opimme läpi elämän: kotona, koulussa, harrastuksessa, työelämässä - myös silloin, kun emme sitä itse tiedosta. Aina oppiva Vantaa -verkosto kokoaa oppimista edistävät tahot yhteen ja viestii kaikille oppimisen mahdollisuuksista.

Kaksi aikuista ja kolme innokasta lasta luokkahuoneessa. Yksi lapsista pitelee paperia, jonka ympärille kaikki ovat kerääntyneet.

Elinikäisen oppimisen on todettu edistävän hyvinvointia ja sosiaalista yhdenvertaisuutta yhteiskunnan nopeassa muutoksessa. Aina oppiva Vantaan verkosto on tiedon jakamista, yhdessä tekemistä ja toisilta oppimista varten. Haluamme kanssamme oppimaan kaikki vantaalaiset elinikäisestä oppimisestä kiinnostuneet ja sitä edistävät toimijat. 

Mukana Aina oppiva Vantaa -verkostossa ovat esimerkiksi Tiedekeskus Heureka, Tanssiteatteri Raatikko sekä Vantaan Järjestörinki. Opimme myös kansainvälisiltä verkostokumppaneiltamme. 

Verkostoon tervetulleita ovat kaikki: kaupungin eri toimijat, asiakkaat, vantaalaiset järjestöt ja yritykset, Vantaalla sijaitsevat oppilaitokset sekä yksittäiset kuntalaiset! Verkosto kokoontuu säännöllisesti ja järjestää koulutuksia sekä tapahtumia eri-ikäisille ja taustaisille vantaalaisille. Säännöllisesti ilmestyvä uutiskirje kokoaa yhteen ajankohtaiset elinikäiseen oppimiseen liittyvät aiheet. 

UNESCO Learning Cities 

Vantaa on Unescon kansainvälisen Learning Cities -verkoston jäsen. Verkostossa jaetaan tietoa, taitoja ja kokemuksia elinikäisen oppimisen kehittämisestä, ja siihen kuuluu 255 kaupunkia ympäri maailman. Työtä raamittavat YK:n Agenda 2030 -tavoitteet. 

Lue lisää verkostosta ja liity mukaan: Aina oppiva Vantaa

Helpoiten pääset mukaan tilaamalla verkoston uutiskirjeen.

Avainsanat

VerkostotOppiminenKansainvälisyysYhteistyö