Luvat ja ilmoitukset
Toimintaan kunnan alueella tarvitaan erilaisia lupia. Vantaa myöntää alueellaan luvat muun muassa rakentamiseen, tapahtumien järjestämiseen, ravintolatoimintaan ja tupakkatuotteiden myyntiin.

Rakentamisen luvat ja ohjeet
Rakentamiseen tarvitaan pääsääntöisesti rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.

Katujen ja puistojen luvat
Yleisten katu- ja puistoalueiden käyttö työskentelyyn, tapahtumiin tai muuhun tavallisesta poikkeavaan toimintaan edellyttää kaupungin myöntämää lupaa.

Järjestä tapahtuma Vantaalla
Tapahtuman järjestäjä huolehtii tapahtumakokonaisuudesta ja vastaa siitä, että kaikki tarvittavat luvat, ilmoitukset ja muut järjestelyt on hoidettu hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkamista.

Ympäristöterveydenhuollon ilmoitukset
Tee ympäristöterveydenhuollon ilmoituksesi ensisijaisesti Ruokaviraston sähköisen Ilppa-palvelun kautta. Osa ilmoituksista on mahdollista tehdä vain tulostettavilla lomakkeilla.

Ympäristöluvat ja -ilmoitukset
Ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain, maankäyttö- ja rakennuslain 161 a §:n ja maa-aineslain sekä Vantaan ympäristönsuojelumääräysten mukaisten asioiden luvat.
