Historiakyltit Vantaalla
Eri puolilta Vantaata löytyy kylttejä, jotka kertovat alueen historiasta. Kaupunginmuseo on koonnut kylttien sijainnit ja sisällöt kartalle.
Muuttuva ilmasto pakottaa etsimään uusia ratkaisuja kaduille ja puistoihin
Ilmaston lämpeneminen muuttaa elämäämme Vantaalla. Se näkyy kesän hellepäivissä, rankkasateissa ja talven liukkaudessa – ja uusissa tavoissa suunnitella katuja ja puistoja.
Rautakauden lopun ja keskiajan alun hämäläis-, ruotsalais- ja lappalaisasutus nykyisen Vantaan alueella
Kaupunginmuseon arkeologi kertoo, mitä tiedetään rautakaudella ja keskiajan alussa Vantaan alueella asuneista ihmisistä.
World School Japanissa 2024
Sotungin lukio osallistui World School forum -tapahtumaan Japanissa. Lue opiskelijoiden matkakertomuksesta heidän mietteitään ja kokemuksiaan tapahtumasta.
” Tuutte tänne, teette kahvia, juotte kahvia ja vähän jäppäätte” - Oppilaitosnuorisotyö opiskeluviihtyvyyttä edistämässä
Blogikirjoitus lukionuorisotyöstä Lumon lukiosta.
Vantaan puistoja, liikuntapaikkoja ja ulkoilureittejä kehitetään pitkän tähtäimen suunnitelmalla
Asukkaiden toiveet huomioiva uusin viheralueiden palveluverkkosuunnitelma ohjaa Vantaan puistojen suunnittelua seuraavalle vuosikymmenelle saakka.
Yhdessä hyvää ja turvallista päiväkotipäivää rakentamassa
Jokaisessa päiväkodissa tehdään töitä yhteisöllisen hyvinvoinnin eteen. Yhteisöllisellä hyvinvoinnilla tarkoitetaan ryhmän kokonaisvaltaista hyvinvointia. Se rakentuu yhteenkuuluvuudesta, turvallisuudesta, osallisuudesta ja siitä, että jokaisella on mahdollisuus kuulua ryhmään juuri sellaisena kuin
Yksilövalmennuksessa tunnistetaan - Rasismi työelämässä kipeä teema
Vähemmistöstressi ei ole vain trendikäs käsite, vaan se kuuluu monien ihmisten arkielämään. Osa nuorista luovuttaa mieluummin, kuin nousee taistelemaan rasismia vastaan. Tämä voi johtua esimerkiksi voimattomuuden tunteesta tai oman kertoman vähättelyn kokemuksesta. Yksilövalmennukseen liittyy
Musiikki vauhdittaa kielenoppimista
Musiikki auttaa lapsia oppimaan suomen kieltä. Vantaan päiväkodeissa työskentelee musiikkikasvattajia, jotka auttavat päiväkoteja hyödyntämään musiikkia oppimisessa. Musiikilla saadaan aikaan myönteisiä oppimiskokemuksia, sillä musiikki rakentaa lapsen itseluottamusta ja motivaatio oppia uutta
Siellä missä nuoretkin ovat - jalkautuva nuorisotyö Vantaalla
Jalkautuva nuorisotyö on merkittävä nuorisotyön työmuoto Vantaalla. Jalkautuvaa nuorisotyötä tehdään osana erilaisia työmuotoja, mutta yhteistä niille kaikille on liikkua sinne missä nuoret ovat.