Urbaania kasvua Vantaa -hanke
Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa luodaan uusia ratkaisuehdotuksia yritysten henkilöstön osaamistason nostamiseen, teknologiseen muutokseen ja työllisyyden edistämiseen. Näin tuetaan yritysten kehittymistä ja kiihdytetään niiden vastuullista kasvua.
Rahoittajat

Hankkeeseen osallistui Vantaalla toimivia 10-200 henkilöä työllistäviä pk-yrityksiä ja niiden henkilöstöä. Kolmevuotinen hanke alkoi tammikuussa 2019, ja se päättyy heinäkuussa 2022.
Urbaania kasvua Vantaa -hanke saa rahoitusta Euroopan komission UIA (Urban Innovative Actions) -rahoitusinstrumentista, jonka tavoitteena on löytää uusia innovatiivisia ratkaisuja kaupunkien kohtaamiin haasteisiin. Hanke sijoittuu UIA:n Jobs and Skills -ohjelmaan.
Katso hankkeen perustiedot infograafista.
Lataa infograafi täältä pdf tiedostona
Hankkeen taustaa
Vantaalaisten yritysten haasteena on matala osaamistaso suhteessa Suomen muihin isoihin kaupunkeihin. Kolmannes vantaalaisista työntekijöistä on työmarkkinoilla ilman perusasteen jälkeistä koulutusta. Työn murros ja teknologinen kehitys muuttavat työntekoa. Hankkeessa tuetaan vantaalaisten pk-yritysten osaamisen kehittämistä teknologisen murroksen tuomissa muutoksissa.
Olen todella iloinen siitä, että kaikki tärkeimmät hankkeen suunnitteluun osallistuneet sidosryhmät ovat myös mukana tekemässä hanketta: kaksi paikallista ammattikorkeakoulua, kaksi tutkimuslaitosta, viisi yritystä, Helsingin seudun kauppakamari ja eri yksiköitä kaupungin organisaatiosta. Meillä on viheliäinen ongelma käsissämme, ja tarvitsemme kaikki sidosryhmät mukaan sitä ratkaisemaan. UIA-rahoitus on hyvin kilpailtu rahoitusinstrumentti. Nyt kun olemme saaneet sen, voimme todeta, että olemme osa Euroopan innovatiivista kaupunkiverkostoa.
Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen
Digitaalisten työkalujen toteutussuunnitelmat
Hankkeessa kokeiltiin palveluiden automatisointia kehittämällä Proof of Concepteja (PoC). PoC tarkoittaa konsepti-idean nopeaa testausta. Näin selvitetään, mitä lisäarvoa digitaalisilla työkaluilla voidaan tuottaa.
Kokeilujen tulokset dokumentoitiin toteutussuunnitelmiksi. Toteutussuunnitelmat sisältävät teknologisen kuvauksen sovellusaihiosta. Toivomme mahdollisimman monen tahon hyödyntävän kokemuksiamme ja tarttuvan jatkokehitystyöhön. Sovellusaihiot ovat vapaasti skaalattavissa Euroopassa. Tavoitteena on, että kehityshankkeita käynnistyy suoraan hankkeessa tehdyn työn jatkoksi.
Chatbotin toteutussuunnitelma
Chatbot implementation plan
Dashboardin toteutussuunnitelma
Dashboard implementation plan
Osaamiskartoituksen toteutussuunnitelma
Competence Mapping implementation plan
Personal Digital Coach:n (PDC) toteutussuunnitelma
PDC implementation plan
Urbaania kasvua Vantaa -hankkeen ulkoinen arviointi
Ulkoisen loppuarvioinnin tarkoituksena oli tuottaa riippumatonta tietoa hankkeen tarkoituksenmukaisuudesta, tuloksellisuudesta, tehokkuudesta, jatkuvuudesta ja vaikutuksista. Ulkoiselle arviointiprosessille oli asetettu kaksi tavoitetta:
- Tuottaa riippumatonta arviointia käyttämällä ennalta määriteltyjä kriteereitä (tarkoituksenmukaisuus, tuloksellisuus, tehokkuus ja vaikutukset).
- Tuottaa aineistoon pohjautuvia ehdotuksia ja suosituksia lähtökohdaksi toiminnan jatkuvuudelle, toistettavuudelle ja skaalaukselle.
Arvioinnin toteutti keväällä 2022 MDI. Tutustu:
Arvioinnin tiivistelmä (suomeksi)
Ulkoinen arviointi (englanniksi)