Palveluryhmä: Demokratia & osallisuus

Kaupunkiympäristölautakunnassa uusi Piippilakin pientaloalue ja muita alkavia kaavatöitä

Tiedote

Kaupunkiympäristölautakunta merkitsi tiedoksi lukuisia osallistumis- ja arviointisuunnitelmia kokouksessaan 13.5.2025 sekä hyväksyi uuden yleiskaavan tulkintaohjeen pientalovaltaisten alueiden kerrostalokaavoitukseen.

Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta hyväksyi kahden uuden päiväkodin tarveselvitykset

Tiedote

Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 13.5.2025 mm. hyväksyttiin kahden uuden päiväkodin eli Tikkurilan III päiväkodin ja Kivivuoren päiväkodin tarveselvitykset. Kokouksessa käsiteltiin myös toimialan vuoden ensimmäistä osavuosikatsausta.

Vantaan kaupunginvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2024

Tiedote

Vantaan kaupunginvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2024.

Pehmopresidentin vaali palkittiin Vantaan vuoden osallisuustekona 2024

Uutinen

Vantaan kaupunki on palkinnut asukkaiden osallisuutta edistävänä tekona kirjastojen pehmopresidentinvaalin.

Lasten toivoma vauhdikas vaijeriliuku asennetaan Rajakylän Pallopuistoon

Uutinen

Vaijeriliuku voitti lasten ja nuorten osallistuvassa budjetoinnissa vuonna 2023. Etenkin isommille lapsille sopiva leikkiväline on valmis talveen mennessä.

Hakunilan suuralue

Kaupunginhallitus hyväksyi Myyrmäen kaupunkikulttuuritalon tarveselvitykset

Tiedote

Vantaan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina 28. huhtikuuta hyväksyä Myyrmäen kaupunkikulttuuritalon Elämystentalon ja Oivallustentalon tarveselvitykset. Lisäksi kokouksessa asetettiin nähtäville Viinikkalan asemakaavamuutos. Uudeksi konsernipalvelujohtajaksi valittiin Riikka Kiljander

Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta hyväksyi Jumbon kirjaston tarveselvityksen

Tiedote

Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta hyväksyi kokouksessaan Jumbon kirjaston tarveselvityksen. Lisäksi myönnettiin markkinointitukea Arctic Open 2025 -sulkapalloturnaukselle sekä Vauhti kiihtyy! ja Vantaa Vibin´ -festivaaleille, ja lukuisia avustuksia.

VLR-raportti luku 7: Kansainvälinen Vantaa

Sisältösivu

Vantaa on Suomen kansainvälisin kaupunki ja tekee paljon työtä kotouttamisen ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Länsimäen avoimet ovet - Viikko täynnä yhteisöllisyyttä ja toimintaa

Uutinen

Tervetuloa Länsimäen avointen ovien viikolle 12.-18.5.! Viikko tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua alueen monipuolisiin toimijoihin ja osallistua erilaisiin aktiviteetteihin ympäri Länsimäkeä.

Hakunilan suuralue

VLR-raportti luku 4: Sosiaalisesti kestävä Vantaa

Sisältösivu

Vantaalla tehdään työtä alueellisen segregaation ja sen negatiivisten seurausten lieventämiseksi. Turvallisuus ja osallisuus ovat tärkeitä teemoja sosiaalisen kestävyyden alla.