Mari Jaakonaho toimii aluearkkitehtina kaupunkiympäristön toimialalla ja vastaa tiimeineen Korson, Koivukylän ja Hakunilan suuralueiden asemakaavoituksesta.
Kaupunkiympäristö sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden rajapintana
Sosiaalista ja ekologista kestävyyttä tarkastellaan usein hallinnollisesti erillisinä kysymyksinä. Käytännössä ne kuitenkin liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Myöskään asukkaalle kaupunkitila ei jakaudu ekologisiin ja sosiaalisiin osiin. Niiden yhteys on siksi tärkeä ottaa huomioon.
Mari Jaakonaho ja Marja Vuorinen työskentelevät Vantaan kaupungin strategisen kehittämisen ja ympäristötyön parissa.
Sisältö
Vantaan juuri julkaistun Tulevaisuus asuu Vantaalla -kaupunkistrategian toteutusta ohjataan kuuden strategiaohjelman avulla. Turvallisuuteen, elinvoimaan, talouteen ja kotoutumiseen liittyvät tavoitteet valmistellaan omissa ohjelmissaan, ympäristöohjelma ohjaa ekologista kestävyyttä ja myönteisen aluekehittämisen ohjelma keskittyy eriytymisen ehkäisyyn. Ohjelmissa tarkastellaan kaupungin kehittämistä eri näkökulmista, mutta niiden vaikutukset toteutuvat samoissa ympäristöissä.
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan käytännön keskusteluissa harvemmin tunnistettua yhteyttä sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden välillä. Sosiaalista kestävyyttä tarkastellaan usein osallisuutena, tulotasona ja turvallisuutena, ekologista kestävyyttä taas päästöinä ja luonnon tilana. Kansainvälisessä tutkimuksessa on havaittu, että viheralueiden määrä, puuston peittävyys ja ilmanlaatu voivat olla yhteydessä alueelliseen eriytymiseen. Siksi ekologista kestävyyttä ei kannata tarkastella irrallaan kaupunkien muusta kehityksestä.
Sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden yhteys näkyy kaupunkitilassa monella tasolla. Seuraavassa tarkastellaan kolmea esimerkkiä: Viherrakennetta, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja olemassa olevan rakennuskannan käyttöä.
Luonto tuottaa enemmän kuin viihtyisyyttä
Luonnon monihyötyisyys havainnollistaa hyvin ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden kytköstä. Luontopohjaiset ratkaisut tukeutuvat luontoon ja tuottavat samalla hyötyjä niin ympäristölle, asukkaille kuin kaupungin taloudelle.
Esimerkkinä tästä on EU:n ennallistamisasetus, joka velvoittaa kaupunkeja lisäämään kaupunkivihreää ja latvuspeittoa 2030-luvulta alkaen. Tavoitteena on vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja parantaa ilmastonmuutokseen sopeutumista: Kasvillisuus ja läpäisevät pinnat vähentävät tulvariskiä ja auttavat sopeutumisessa, mutta samalla ne tukevat terveyttä ja kaupunkitilan viihtyisyyttä. Myös Vantaalla kasvillisuuden, puistojen ja muiden viheralueiden kehittäminen nähdään osana laajempaa kestävyyttä: resurssiviisauden tiekartan tavoitteena on, että viherrakenne tukee terveyttä ja hyvinvointia sekä on kaikkien asukkaiden helposti saavutettavissa. Tämä tavoite huomioidaan myös käynnissä olevassa strategiaohjelmatyössä.
Vantaalla käytössä on useita keinoja, joilla pyritään varmistamaan luontohyödyt kaikille asukkaille. Esimerkiksi asemakaavoissa rakentamiselta vaaditaan viherkerroin, jota tarkastellaan myös alueellisesti. Viherkerroin kertoo, kuinka paljon kasvillisuutta ja muuta vettä läpäisevää pintaa tarkastellulle alueelle tavoitellaan. Myös asukkaiden pääsyä viheralueille tarkastellaan järjestelmällisesti osana maankäytön suunnittelua. Näillä keinoilla pyritään varmistamaan, että luontohyödyt jakautuvat tasaisesti eri alueille ja tukevat tasapainoista ja yhdenvertaista kaupunkikehitystä.
Ilmastoriskit ja alueiden kehitys
Kansainvälisessä tutkimuksessa on havaittu, että myös kaupunkien lämpösaarekkeet eli kuumimmat kohdat sijoittuvat usein samoille alueille, joilla sosioekonominen asema on heikompi. Esimerkiksi tiiviisti rakennettu kerrostalopiha varastoikin lämpöä eri tavalla kuin puutarhamainen pientaloalue. Mahdollisuus viilentää asuntoa ilmalämpöpumpulla tai muilla ratkaisuilla vaihtelee taloudellisen tilanteen mukaan. Samoilla alueilla myös liikennemelu ja ilmanlaatu voivat olla heikompia.
Ilmastokysymyksessä ei ole kyse vain luonnon määrästä, vaan siitä, kuinka hyvin kaupungit pystyvät turvaamaan asukkaitaan ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Kenelle helteiden vaikutus kasautuu ja ketkä eniten kärsivät rankkasateiden vaikutuksista?
Turvallisuus tarkoittaa tässä yhteydessä asukkaiden suojaa kuumuudelta, tulvilta ja ilmanlaadun heikkenemiseltä – erityisesti niillä alueilla, joilla riskit kasautuvat. Viherrakenteen kehittäminen alueilla, joilla altistutaan eniten kuumuudelle tai joilla viherpeittävyys on vähäinen, on samalla sekä ilmasto-, yhdenvertaisuus- että turvallisuuskysymys.
Rakennettu ympäristö ja kiertotalous
Kolmas ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden rajapinta löytyy tyhjistä ja vajaakäyttöisistä toimitiloista tai kokonaisista rakennuksista. Kiertotalouden näkökulmasta tyhjät tilat ovat resurssikysymys. Rakennettu tila on jo olemassa, ja sen käyttöönotto uuden rakentamisen sijaan säästää materiaaleja. Tästä näkökulmasta käyttämättömien tilojen hyödyntäminen on ekologisesti perusteltua. Samaan aikaan tyhjät tilat ovat myös alueen elinvoimaan, koettuun turvallisuuteen ja alueelliseen eriytymiseen liittyvä kysymys. Asukkaalle naapuruston tyhjenevä kadunvarren liiketila tai ostoskeskus näkyy arjen ympäristön muuttumisena – sisätilojen sammuneina valoina ja hiljentyneinä katutiloina.
Tyhjenevät tilat keskittyvät usein alueille, joilla vetovoima on jo valmiiksi heikkoa. Uusia käyttäjiä ei heti löydy, eikä tilojen kunnostuskaan ole taloudellisesti yksinkertaista. Tilojen käyttöön saaminen olisi siten merkityksellistä monesta näkökulmasta. Nämä kytkökset on tunnistettu kaupunkiympäristön toimialan laatimassa segregaation ehkäisyn tiekartassa ja Vantaan tuoreessa arkkitehtuuriohjelmassa. Vantaallakin käynnissä olevassa Kiertotalot -hankkeessa edistetään olemassa olevan rakennuskannan tehokasta käyttöä.
Yhtymäpintojen tarkastelu osana kaupungin strategiaa
Lopulta ratkaisevinta on se, millaisessa ympäristössä vantaalaiset arkeaan elävät – millaisia ovat koulureitit, asemanseudut ja omat asuinalueet. Ilmastotavoitteet, ympäristöturvallisuus ja alueiden kehitys toteutuvat samassa kaupunkitilassa.
Talouden ja segregaation ehkäisyn liittymistä toisiinsa on tarkasteltu aikaisemmassa blogikirjoituksessa. Yhdessä nämä näkökulmat osoittavat, että yhtymäkohtien tarkastelu voi vahvistaa kaupungin strategisten tavoitteiden systeemistä vaikuttavuutta ja kykyä nähdä yksittäiset toimenpiteet osana laajempaa kokonaisuutta. Kun ohjelmien toimenpiteet tukevat toisiaan, yksittäinen ratkaisu voi samaan aikaan rakentaa ekologisesti kestävämpää tulevaisuutta, elinvoimaisempaa kaupunkia sekä yhdenvertaisempaa ja turvallisempaa arkea vantaalaisille.
Kirjoittajat:
Mari Jaakonaho toimii kehityspäällikkönä Vantaan kaupungin Talous ja strategia –palvelualueella ja keskittyy työssään segregaation ehkäisyn kysymyksiin.
Marja Vuorinen toimii strategisen ympäristöohjelman ohjelmajohtajana ja ympäristösuunnittelijana Vantaan kaupungin Ympäristökeskuksessa.
