Kohderyhmä: Työnhakijat
Varhaiskasvatuksen sosionomi osana moniammatillista tiimiä – lasten kehityksen tukemista Aurinkokiven päiväkodissa
Vantaan Aurinkokiven päiväkodissa moniammatillinen tiimiyhteistyö toimii viskari- ja eskariryhmässä. Varhaiskasvatuksen opettaja, sosionomi, lastenhoitaja ja avustaja luovat yhdessä lapsille kasvua ja kehitystä tukevaa ympäristöä.
Varhaiskasvatuksen opettaja: mitä pidempään olen ollut töissä, sitä enemmän olen nauttinut työstäni
Neea Vesikansa on varhaiskasvatuksen opettaja, joka löytää työstään jatkuvasti uusia ilon aiheita ja mahdollisuuksia kehittyä. Vallinojan päiväkodissa Vantaalla työskentelevä Vesikansa yhdistää arkeensa myös liikuntaneuvojan opinnot, joiden avulla hän tuo lisää liikunnan riemua lapsille
Työllisyyden kansainvälisten asiakkaiden asiakkuuspäällikkö: Täällä voi olla juuri sellainen kuin on
Laura Leverin työskentelee asiakkuuspäällikkönä Vantaan kaupungin kansainvälisten asiakkaiden osaamiskeskuspalvelut -yksikössä. Hänen päätehtävänsä on auttaa muunkielisiä työttömiä työnhakijoita löytämään työtä ja saamaan tarvittavaa lisäkoulutusta.
Työssä aloittaminen
Vantaan varhaiskasvatuksessa huolehdimme sujuvasta työn aloituksesta ja tuemme uusia työntekijöitä laadukkaan perehdytyksen, mentoroinnin ja työyhteisön tuen avulla.
Toimintakulttuuri
Vantaalla rakennamme maailman parasta varhaiskasvatusta kehityksen, tiimityön ja inhimillisen johtamisen avulla – tule mukaan tekemään lasten tulevaisuutta.
Henkilöstön osaamisen kehittäminen
Vantaan kaupunki tukee varhaiskasvatuksen henkilöstön osaamisen kehittämistä tarjoamalla täydennyskoulutusta ja mahdollisuuden pätevöityä työn ohessa.
Lisätietoa varhaiskasvatuksen rekrytoinnista
Tällä hetkellä haemme varhaiskasvatuksen opettajia, erityisopettajia ja sosionomeja.
Työ varhaiskasvatuksessa
Vantaudu varhaiskasvatukseen! Vantaalla etsimme innostuneita varhaiskasvatuksen ammattilaisia eri tehtäviin mukaan kehittämään toimintaa.
Työllisyyspalveluiden johtava omavalmentaja: Meillä on loistava työporukka
Natalie Lintula työskentelee Vantaan työllisyyspalveluissa johtavana omavalmentajana ja nauttii työssään jatkuvasta kehittymisestä ja oppimisesta.
Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden koordinaattori: Teemme työtä sydämellä asiakkaidemme parhaaksi
Petra Pulli toimii Vantaan työllisyyden ja kotoutumisen palvelualueen kansainvälisten asiakkaiden palveluiden verkostoyhteistyön koordinaattorina ja työskentelee intohimolla asiakkaiden työllistymisen edistämiseksi.