Palveluryhmä: Liikenne

Korvausvaatimukset

Sisältösivu

Kaupunki on velvollinen korvaamaan yleisillä alueilla tapahtuneita vahinkoja, jos kaupunki on laiminlyönyt kunnossapitovelvollisuuksiaan tai, jos se on aiheuttanut henkilöille tai omaisuuksille vahinkoja.

Energiamurros logistiikka-alan näkökulmasta avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Blogi Business Vantaa

Webinaarikoonti yrityksille suunnatusta webinaarista, jonka aiheena oli ilmastonmuutos ja logistiikka.

Vantaan ratikka: Asukkaat toivovat elävää ja omaleimaista ratikkakaupunkia

Uutinen

Vantaan ratikan suunnittelun tueksi on julkaistu Asukkaiden toiveet ratikkakaupungissa-raportti. Se pitää sisällään yhteensä 13 erilaista vuorovaikutusaineistoa ja ne koostuvat yhteensä 6078 vastaajan ajatuksista. Raportin mukaan asukkaat toivovat elävää ja omaleimaista ratikkakaupunkia.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Koulumatkat ja koulukuljetus

Palvelu

Koulukuljetus järjestetään pääsääntöisesti julkisella joukkoliikenteellä, jolloin oppilas saa maksuttoman koululaismatkakortin. Lataa kortti Vantaa-infossa. Taksikuljetus myönnetään sellaisissa poikkeustapauksissa, jos oppilas ei pysty kulkemaan koulumatkaa kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä.

Ministeri Antti Kurvinen kävi tutustumassa ilmailumuseoon – uuden ilmailumuseon tavoite on 100 000 kävijää vuodessa

Uutinen

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen tutustui Suomen Ilmailumuseoon Vantaan kaupunginjohtajan Ritva Viljasen johdolla. Uutta ilmailumuseota suunnitellaan nykyisen museon viereen Vantaan Aviapolikseen. Uuden ilmailumuseon kävijämäärätavoite olisi 100 000 vuodessa.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Vastaa kyselyyn liikenteen vaaranpaikoista ja kehittämistarpeista – kysely auki 20.3. asti

Uutinen

Vantaalle laaditaan liikenneturvallisuussuunnitelmaa, jonka pohjalta tehdään liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Suunnitelmaa varten kartoitetaan kyselyllä liikenteen vaaranpaikkoja ja muita liikenneolosuhteisiin liittyviä kehittämistarpeita Vantaan alueella.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Lumien nopea sulaminen aiheuttaa tulvariskejä Vantaalla – kaupunki jatkaa lumien aurausta ja avaa sadevesikaivoja

Uutinen

Suuren lumimäärän ja viime päivien nopeiden lämpötilavaihteluiden takia kadut ovat paikoin hyvin liukkaita ja loskaisia. Lisävaikeuksia on viime päivinä aiheuttanut katujen sadevesikaivojen tukkeutuminen kaduilla olevan jään vuoksi, ja siitä aiheutuva tulvimisriski.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Liityntäpysäköinti maksulliseksi ja mahdollisuus pysäköintiajan pidennykseen Martinlaaksossa 7.3. alkaen

Uutinen

Martinlaakson juna-aseman liityntäpysäköintialueella pysäköintiin vaaditaan jatkossa joko viiden euron maksu tai voimassa oleva joukkoliikennelippu ja euron lisämaksu. Tähän asti pysäköinti on ollut mahdollista joukkoliikennelipulla ilman lisämaksua.

Myyrmäen suuralue
Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Osuus Lummetiestä suljetaan liikenteeltä 7.–10.2. työmaan vuoksi

Uutinen

Tikkurilan keskustassa sijaitseva Lummetie suljetaan Kielotien ja Esikkopolun välillä neljäksi päiväksi maanantaista 7.2. torstaihin 10.2.

Tikkurilan suuralue
Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Vantaa toivottaa kaikki mukaan kansainvälisen kaupungin kehittämiseen – uusi Innovaatioiden Vantaa -strategia näyttää suuntaa

Tiedote

Uusi Innovaatioiden Vantaa -strategia näyttää Vantaan kaupungin suunnan seuraaville neljälle vuodelle. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi strategian kokouksessaan 31.1.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha