Palveluryhmä: Matkailu

Aikaeroton ilta isossa maailmassa

Sisältösivu

Clarion Hotel Aviapolikseen pääsee kätevän aikaerottomasti junalla ja kuivin jaloin oli sää millainen tahansa.

Innovaatioiden hedelmiä kaikille aisteille

Sisältösivu

Siinä missä lämpimämmin paistavan auringon alla sijaitsee omenainen pääkonttori, Vantaalla siristellään silmiä vuoden jokaisena päivänä namuteknologian loisteessa.

Vietä haiton hellepäivä

Sisältösivu

Auringon paistetta, laineiden liplatusta ja santaa varpaiden välissä. Niistä on maailman parhaat uimarannat tehty.

Maailmanluokan muuttuvaa taidetta

Sisältösivu

Jätetään nyt mainitsematta miksi Myyrmäen keskustassa on iso monttu, sillä oikeastaan kiinnostavaa siinä on sen 120 metriä pitkä avoin graffitiseinä.

Lentosimulaattorilla minne vaan

Sisältösivu

”Kolme, kaksi, yksi, nolla. Kaikki moottorit käynnissä. Laukaisu.” kaikuu Kennedy Space Centerissä, Suomen Ilmailumuseolla Vantaalla kiitotie on vapaa juuri sinulle.

Oivaltamisen iloa!

Sisältösivu

Älynväläyksiä ja oivaltamisen iloa! Sitä löytyi Vantaan päättäjiltä vuonna 1984, kun kaupunki tarjosi paikan tiedekeskukselle Keravanjoen rannalta Tikkurilasta.

Sademetsän syleilyssä

Sisältösivu

Waipouan vetonauloja ovat Tāne Mahuta ja Te Matua Ngahere, Sipoonkorpi puolestaan on jo itsessään Etelä-Suomen metsäisin metsä.

Kiipeä Kalkkikalliolle ja luikahda luoliin

Sisältösivu

Jos Kalkkikalliota lähestyy oikeasta suunnasta, valo-olosuhteet ovat suotuisat ja siristää silmiään, voi kuvitella saapuneensa majesteetilliselle Mount Rushmorelle!

Legendojen jalanjäljissä

Sisältösivu

Tammiston luonnonsuojelualueella ei tarvitse lainsuojattomia pelätä, mutta metsäenergiaa on jaossa ilmaiseksi ihan kaikille.

Barokkareiden parhaat bileet

Sisältösivu

Tervetuloa BRQ Vantaa -festivaaleille kurkottamaan barokkimusiikista ja -soittimista käsin menneeseen ja tulevaan.