Palveluryhmä: Rakentaminen
Tähän listautuvat rakentamiseen liittyvät sisällöt
Vantaan ratikan aiheuttamat tärinä- ja runkomeluvaikutukset jäävät vähäisiksi koko ratikan reitillä
Raitiotien tärinä- ja runkomeluvaikutukset torjutaan huolellisella suunnittelulla, jolloin vaikutukset rajoittuvat katualueelle eivätkä ulotu reitin varren rakennuksiin saakka.
Tikkurilan osaamiskampus
Osaamiskampus rakennetaan Tikkurilan Jokiniemeen vuosien 2024-2032 aikana. Kyseessä on kampusalue, joka palvelee sekä opiskelijoita, työnhakijoita että yrityksiä.
Tikkurilan keskuspuiston itäosaan rakennetaan puistoraitti ja latureitti
Pääosin Koivuhaassa sijaitsevan Tikkurilan keskuspuiston itäosaa kehitetään. Alueelle rakennetaan muun muassa uusi kulkureitti ja istutetaan kasvillisuutta.
Kanniston koulun paviljonki puretaan kesällä laajennuksen tieltä
Kanniston koulua ollaan laajentamassa yhtenäiskouluksi. Tämä vaikuttaa paljon koulun toimintoihin. Ensimmäisenä tämä näkyy siten, että koulun pihalla oleva paviljonkirakennus puretaan tulevan laajennustyömaan tieltä kesäloman aikana.
Vantaan Tikkurilankosken puistoalueille voitto Vuoden Ympäristörakenne 2022 -kilpailussa
Vuoden Ympäristörakenne 2022 -kilpailun tulokset julkistettiin Viherpäivillä 7.2.2023. Voittajaksi valittiin Vantaalla sijaitsevat Tikkurilankosken puistoalueet: Vernissaranta, Väritehtaanranta ja Vernissasilta.
Puinen pysäköintilaitos Kivistöön
Vantaan Puu-Kivistöön on tavoitteena toteuttaa puinen pysäköintitalo Lumikvartsinkadulle. Laitos vastaa osaltaan Kivistön alueen pysäköintipaikkojen tarpeeseen.
Voiko sisäilmasta saada myös kehuja?
Vantaalla on tekninen järjestelmä, jolla käyttäjä voi antaa palautetta sisäilmasta ja seurata olosuhteita. Sen kautta voi kertoa havainnoistaan. Kaksi kolmasosaa palautteesta on ollut negatiivista ja kolmasosa positiivista.
Myyrmäen keskustassa liikkuminen helpottuu
Myyrmäen keskustassa junaradan länsipuolella on viime vuosina rakennettu uutta asuinkorttelia ja remontoitu Kilterin koulua. Työmaat ovat rajoittaneet kulkua alueella. Nyt suurin osa rakennushankkeista on saatu päätökseen ja kulkuyhteydet parantuneet.
Kaupunkitilaohje | Teemasivusto
Kaupunkitilaohje kokoaa Vantaalla käytettäviä hyviä julkisen ulkotilan ratkaisuja ja periaatteita. Ohjeiden noudattaminen varmistaa yhtenäisen kaupunkiympäristön sekä ainutlaatuisen kaupunkikuvan toteutumisen Vantaalla.
Kaupunkitilalautakunta päätti kiinteistön ostosta Korson keskustassa
Kaupunkitilalautakunta kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen 18.1.2023. Lautakunta käsitteli kokouksessa muun muassa Korson keskustassa juna-aseman välittömässä läheisyydessä sijaitsevan kiinteistön ostoa.