Hae uutisia
Tavoita kansainvälisiä osaajia Jobs in Finland -alustalla
Business Finlandin Jobs in Finland -alusta on Suomessa jo oleskeleville ja ulkomailla Suomesta töitä etsiville kansainvälisen taustan työntekijöille suunnattu työpaikkasivusto, jonka kautta yrityksenne työpaikkailmoitukset tavoittavat kansainväliset osaajat. Lisäämme sinne myös pyynnöstänne kaikki
Nuku yö ulkona Kuusijärvellä, Korvenportissa ja Sipoonkorvessa
Vantaalla ja Sipoossa vietetään ensimmäisen kerran valtakunnallista Nuku yö ulkona -tapahtumaa Suomen luonnonpäivänä lauantaina 27. elokuuta kello 17 alkaen. Tapahtuman aikana Kuusijärvellä järjestetään maksutonta metsäjoogaa, polkujuoksua ja musiikkielämyksiä.
Sotungin lukion uudet opiskelijat
Sotungin lukion yleis- ja urheilulinjalle valittiin yhteensä 144 opiskelijaa. Tutustu Sotungin lukion uuden opiskelijan tietopakettiin, eli kesäkassiin. Löydät sieltä paljon olennaista tietoa tulevista opinnoistasi.
Ratikan maanalainen asemakaava Tikkurilassa maanantaina Vantaan kaupunginvaltuuston käsittelyssä
Kevään viimeisessä kokouksessa Vantaan kaupunginvaltuusto käsittelee ratikan asemakaavamuutoksen lisäksi ensi vuoden talousarviolaadinnan kehystä ja kuluvan vuoden ensimmäistä osavuosikatsausta. Ensi viikon maanantain esityslistalla on myös Korson päiväkodin asemakaavan muutos.
Tikkurilan Väritehtaan alueen suunnittelukilpailun kilpailutyöt nyt esillä verkossa
Tikkurilan Väritehtaan alueen arkkitehtuurikilpailun viisi kilpailuehdotusta ovat kommentoitavissa Osallistuvavantaa.fi -sivustolla 31.7. asti.
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ensimmäinen vuosi: kaveritaitojen vahvistamista ja oppimaan oppimisen taitojen harjoittelua
Varhaiskasvatuksen opettajien mukaan kaksi vuotta esiopetusta antaa enemmän aikaa ryhmäytymiselle ja uusien taitojen harjoittelulle. Lasten valmiuksien tukemiseen on esiopetuksessa enemmän aikaa ja mahdollisuuksia.
Tällainen on tulevaisuuden Aviapolis
Aurinkopaneeleja katoilla, paljon vihreää kaupungin keskellä sekä ratikka. Muun muassa nämä löytyvät tulevaisuuden Aviapoliksesta, jos suunnitelmat toteutuvat.
Vantaan ratikan varikon alustava hankesuunnitelma julkaistu
Ratikan varikkoalue on suunniteltu Kehä III:n varrelle Vantaan Länsimäentien varteen. Varikosta halutaan Vantaan esimerkkikohde hiilineutraaliuudessaan luontoarvoja unohtamatta ja tavoite huomioidaan jo kaavavaiheessa.
Kaupunkikulttuurilautakunta päätti tapahtuma-avustuksista ja vapaa-ajan toiminnan tukemisesta
Kaupunkikulttuurilautakunta hyväksyi kokouksessaan 14. kesäkuuta tapahtuma-avustuksia ja -tukia sekä päätti harraste- ja vapaa-ajan toimintaan kohdistetuista tuista.
Vantaan kasvihuonekaasupäästöissä ei muutosta viime vuonna
Vantaan kasvihuonekaasupäästöt pysyivät vuonna 2021 ennallaan edellisvuoteen verrattuna, selviää Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) vuotuisen päästölaskennan tuloksista. Edellisvuosien laskeva trendi seisahtui kylmästä talvesta ja lämmitykseen vielä käytetystä kivihiilestä johtuen.