Hae uutisia
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnassa lasten kotihoidon tuen kuntalisän lakkauttaminen jätettiin pöydälle
Lautakunta päätti esittää kaupunkitilalautakunnalle hyväksyttäväksi Varia Hiekkaharjun toimipisteen 24.9.2021 päivätyn tarveselvitys-hankesuunnitelman.
Lastenhoitajasta varhaiskasvatuksen opettajaksi kahdessa ja puolessa vuodessa
Helsingin yliopiston monimuotokoulutus 1000+ tarjosi Johanna Virkkumaalle loistavan tilaisuuden lisäkouluttautumiseen työnantajan tukemana.
Lautakunta päätti viimeisestä talousarviosta ennen hyvinvointialuetta
Vuoden 2022 keskeisinä tavoitteina on turvata vantaalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä samaan aikaan purkaa kertynyttä hoito- ja palveluvelkaa.
Lautakunta päättää viimeisestä talousarviosta ennen hyvinvointialuetta
Lautakunnan päätösesitys on osa Vantaan kaupungin ensi vuoden talousarviota, ja viimeinen ennen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen toiminnan alkamista.
Kaupunkiympäristön toimialan talousarvioesitys lautakunnissa ensi viikolla
Kaupunkiympäristön toimialan osalta ensi vuoden talousarvioesitystä käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa 12.10. ja kaupunkitilalautakunnassa 13.10.
Vantaan ratikan ensimmäisiä katusuunnitelmaluonnoksia esitellään 7.10.-20.10.
Vantaan ratikan ensimmäiset katusuunnitelmaluonnokset ovat valmistuneet Tikkurilan ja Hakunilan suuralueilla.
Vuoden vantaalainen pyöräilijä 2021 on Jouko Karjalainen
Vantaan kaupunki haki jo 14. kerran ehdokkaita Vuoden vantaalaiseksi pyöräilijäksi elokuun loppupuolella. Ehdotuksia saatiin lähes kolmekymmentä.
Luhtitien jatkeen ja Kelokuusenmäen uusien katujen rakentaminen alkaa
Myyrmäkeen Raappavuorentien ja Uomatien risteyksen tuntumaan ryhdytään rakentamaan uusia katuja ja uutta jalankulku- ja pyörätietä.
Vierumäen koulun opetuspisteille uudet nimet
Oppilaat, opettajat ja huoltajat pääsivät mukaan koulun opetuspisteiden nimien pohtimiseen. Vierumäessä oppilaat pääsevät vaikuttamaan moneen muuhunkin asiaan.
Onnistunut talouden tasapainotus ja kasvaneet verotulot paransivat kaupungin tulosennustetta
Vantaan kaupunginhallituksen kokouksessa 4.10. keskusteltiin kaupungin taloudesta ja kuluvan vuoden toisesta osavuosikatsauksesta.