Vallinojan päiväkoti

Sanotaan, että Vallinojalla oli aikoinaan Ollin vaja ja siellä Olli säilytti työkalupakkiaan. Ryhmiemme nimet ovat työkalupakista, jolla halutaan kuvata kaikkien osallisuutta ja tarpeellisuutta yhteisössämme. Meillä on kuusi lapsiryhmää, joista yksi ryhmä on pienennetty ryhmä.

Leikimme, liikumme, tutkimme ja ihmetellemme arjen asioita ja ilmiöitä yhdessä lasten kanssa. Kannustamme lapsia tutustumaan uusiin asioihin, löytämään oppimisen iloa ja onnistumisen kokemuksia sekä luottamaan omiin kykyihinsä. Jokainen lapsi ja perhe ovat tärkeä osa yhteisöämme. Päivittäinen toiminta-aikamme on klo 6.30-17 (tarvittaessa 6-18).

Yhteinen oppimisympäristömme

Päiväkotia ympäröivät metsät ja pellot sekä puutarhamme tarjoavat meille monipuoliset oppimisympäristöt, joissa lapset oppivat näin kunnioittamaan lähialueita ja luontoa sekä kestävän kehityksen arvoja.

Päiväkodissamme on iso liikuntasali, jota hyödynnetään paljon lasten liikuntakasvatuksessa.

Näin huolehdimme lasten hyvinvoinnista

Lasten hyvinvointiasioita käsitellään säännöllisesti ja tarpeen mukaan tiimipalavereissa. Esille nousevista huolenaiheista keskustellaan yhdessä vanhempien ja tarvittaessa moniammatillisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Ristiriitatilanteita käsitellään lapsen kanssa ikätaso huomioiden ja niiden ratkaisuissa käytämme keskustelua, syliä ja lohdutusta. Aikuinen auttaa erityisesti ystävyyssuhteissa. Kiusaamisen ehkäisyssä on tärkeää, että lapselle opetetaan oikeita ja hyviä tapoja toimia. Lapsiryhmissä on määritelty yhdessä lasten kanssa yhteiset säännöt. Yksikössä on kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma, jota arvioidaan ja päivitetään vuosittain ja tarvittaessa.

Viestintä ja yhteistyö huoltajien kanssa

Meille tärkeää vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa on avoimuus ja luottamuksellisuus. Viestintää vanhemmille toteutetaan jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissa, tällä hetkellä korona ohjeistukset huomioiden. Tarvittaessa vanhemmat voivat varata ryhmästä keskusteluaikoja.

Jokaiselle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma tai esiopetussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa. Suunnitelmia arvioidaan noin puolen vuoden välein sekä tarpeen mukaan.
Ryhmät tiedottavat toiminnastaan tiedotteissaan Whatsappissa.

Esiopetus ja valmistava opetus päiväkodissamme

Päivittäinen toiminta-aika:

Esiopetuksessa olevien lasten määrä: 15

Ajankohtaista